Takaisin sivun yläreunaan

Auto kiiltäväksi käsityönä

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Oodia/Mirka Happonen | Kaupallinen yhteistyö

Autot, veneet ja muut kulkuvälineet kaipaavat säännöllistä puhdistusta ja ammattitaitoista kosketusta.

Pimeän talven jälkeen aurinko paljastaa auton pintaan iskostuneen lian ja pienet naarmut. Varsinkin teiden suolaaminen rasittaa auton maalikerrosta. Sisällekin helposti kertyy kaikenlaista pikkukivistä lemmikin karvoihin.

– Kevätauringon paistaessa ihmiset hoksaavat, että autokin pitäisi pestä. Teemme lähes kaiken käsin: pesemme, vahaamme ja pinnoitamme. Käsittelyn jälkeen auto näyttää uudelta ulkoa ja sisältä, kertoo alan mestari Jesse Itkonen.

Itkosen mukaan ammatti on sellainen, jonka oppii töitä tehdessään. Esimerkiksi sillä on merkitystä, kuinka kaukaa vettä suihkuttaa. Liian läheltä maalipinta kärsii, liian kaukaa suihkuttaminen on hyödytöntä. Itkonen on ollut talossa vuodesta 2004 saakka, ja suurin osa työkavereistakin on ollut samoja yli 10 vuotta.

– Tietysti toiminnan kasvaessa on aina rekrytoitu lisää henkilöitä. Käsityöllä on merkittävä työllistävä vaikutus. Viime keväänä olimme luvanneet kolmelle nuorelle töitä ja huolestutti, että pitääkö lupaus perua. Oli pakko keksiä jotain, kertoo autopuhdistuksen nykyinen yrittäjä Vesa Immonen.

Käsinpesu ja -vahaus on konepesua hellempi ja tarkempi vaihtoehto, kertoo Jesse Itkonen.

Ja jotain porukalla keksittiinkin: viikossa pistettiin pystyyn ajanvarausjärjestelmä, jotta asiakkaiden olisi turvallisempi tulla. Nokkelat nuoret työntekijät myös alkoivat hakea asiakkaiden autot suoraan kotipihasta ja palauttaa ne sinne. Autot pääsivät kätevästi puhdistukseen, mutta kontakteja välttäen. Uudistusten myötä yksityisasiakkaiden määrä nousi neljästä prosentista neljääntoista.

– Kolmisopella valttinamme on suuri läpiajettava pesutila, jossa aloimme käsitellä myös esimerkiksi veneitä, vesijettejä ja sähköpyöriä. Tila on huomattu käteväksi ja asiakkaat ovat pitäneet siitä, iloitsee Immonen.

Tuorein uudistus on kokonaan uusi toimitila, jonka yhteydessä on viihtyisä asiakastila. Immonen kertoo, että yleensä ihmiset ovat joutuneet tulemaan suoraan työtilaan, mutta nyt heille on olemassa rento oleskelutila eli lounge.

– Siellä voi vaikka tehdä töitä tai lukea lehtiä sen ajan, kun auto pestään. Samalla voi ottaa kupin kahvia ja katsella ikkunasta rauhoittavaa metsämaisemaa, sanoo Immonen. Sisäpuolen peruspuhdistukseenkin kuluu vain pari tuntia, jotka voi tarvittaessa odotella loungessa. Perusteellisempiin puhdistuksiin ja vahauksiin kuluu useampi tunti.

– Kesäkaudella lainaan saa sähköpyörän, jolla hurauttaa töihin tai asioille auton pesun ajaksi, sanoo Immonen.

Yritysten käytössä olevat autot ovat samalla organisaation liikkuva käyntikortti, joten autosta kannattaa pitää huolta. Immosen mukaan yritykset voivat hyvin hyödyntää jatkuvassa tarpeessa puhdistuksen noutopalvelua ja kiinteitä sopimushintoja. Autopuhdistus toimii Kuopiossa neljässä toimipisteessä; K-Caaran yhteydessä Leväsellä, Autotalo Hartikaisella Kolmisopessa, Laakkosella ja Kuopion Autokaupassa Kettulanlahdessa. Yrityksellä on toimipisteet myös Jyväskylässä, Varkaudessa ja Kajaanissa.

– On ilo olla täällä yrittäjänä. Muutin Kuopioon takaisin vuonna 2001, ja siitä lähtien olen käyttänyt Karppasen palveluita. Aina olen saanut erittäin ammattitaitoista palvelua. Tavoitteenamme on jatkuvasti kehittää toimintamme ympäristöystävällisyyttä ja laadukkuutta. Olemme toteuttamassa laatukäsikirjaa, jonka avulla kaikkien toimipisteiden hyvät käytännöt jalkautuvat uusille tekijöille alusta lähtien, iloitsee Immonen.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Autopuhdistus Karppanen

Kuopio, Jyväskylä, Varkaus, Kajaani
Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä
Mirka Happonen