Takaisin sivun yläreunaan

Kuinka korumuotoilija kiinnostui viestintäalasta?

Teksti Oodia/Essi Huttunen | Kuvat Oodia/Saga Iinatti

Valmistuin viime joulukuussa korumuotoilijaksi, ja vaikka ala on minulle mieleinen, on se vahvasti yrittäjäpainotteinen. Oman yrityksen perustaminen ei tunnu itselleni ajankohtaiselta, joten lähdin työkokeilujen kautta tutustumaan muihin kiinnostaviin aloihin. 

Työkokeilupaikkoja etsiessäni halusin löytää alan, jossa pääsisin hyödyntämään aiemman muotoilijakoulutukseni varrella kertyneitä taitoja. Tunnen olevani elementissäni luovuutta vaativassa työssä, joten ajattelin viestintäalan olevan hyvä vaihtoehto. Alassa kiinnosti esimerkiksi projektiluontoinen työnkuva, joka oli tullut minulle tutuksi jo kouluaikoina. Lisäksi sisällöntuottaminen, sekä sanallinen että visuaalinen, kuulosti mielenkiintoiselta.

Olen aloittanut työkokeiluni kaksi viikkoa sitten. Tähän mennessä olen esimerkiksi käsitellyt kuvia sekä kirjoittanut artikkeleita. Kuvien käsittely on minulle melko tuttua, sillä olen koulun aikana kuvannut ja käsitellyt tuotekuvani itse, esimerkiksi portfoliota varten. Siitä huolimatta haluaisin oppia valokuvauksesta ja kuvankäsittelystä enemmän. Erityisesti tunnelma- ja muotokuvien kuvaaminen olisi mielenkiintoista.

Artikkelien kirjoittaminen ei ollut entuudestaan minulle kovin tuttua, joten aloittaminen tuntui hieman hankalalta. Hetan vinkkien ja neuvojen avulla kirjoittamisesta alkoi onneksi tulla sujuvampaa, joten seuraavan artikkelin muodostaminen tuntui huomattavasti helpommalta. Oman kirjoittamisen kehittymistä on ollut mukava seurata, vaikkakin olen vasta alkutaipaleella.

Jatkossa haluan päästä näkemään enemmän lehden rakentamiseen liittyviä vaiheita, kuten taittamista. Olen aiemmin taittanut oman opinnäytetyöni, mutta lehden taittamista en ole vielä päässyt näkemään. Etenkin oman kädenjäljen näkeminen lehdessä tulee olemaan jännittävää. Lisäksi haluan tutustua enemmän digimarkkinointiin, sillä tähän mennessä minulla on vain hyvin pinnallinen kuva aiheesta. 

Ennen kaikkea haluan työkokeilun aikana saada selvemmän kuvan oman tulevaisuuteni vaihtoehdoista, sillä olen suunnitelmieni suhteen vielä hukassa. Pyrinkin siis ottamaan tästä mahdollisuudesta kaiken ilon irti! 

 

 

Jaa artikkeli

Kirjoittaja

Essi Huttunen