Takaisin sivun yläreunaan

Elämyksellinen Puijo

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Puijo Peak | Kaupallinen yhteistyö

Koko kansan luontokohteen kehitystyö syntyi monien toimijoiden rakkaudesta Puijon aluetta kohtaan.

Ollessaan mäkihypyn päävalmentajana Pekka Niemelä reissasi pitkin maailmaa eri maiden keskuksissa. Yksin hotelleissa ollessaan hänellä oli aikaa ajatella kotiseudulle tärkeän Puijon uudistamista. Vuonna 2019 Kuopion kaupunki piti Puijon alueen kehittämisestä yrityskilpailun, jonka Pekka Niemelän ja Markku Komppulan yritys Puijo Peak voitti liiketoimintasuunnitelmallaan. Puijo Peak solmi heti valinnan jälkeen ensimmäisen yhteistyösopimuksen korkeatasoisista ravintoloista tunnetun Ravintolamestarit Oy:n kanssa.

– Ponnistin itse Puijolta maailmalle, joten on ollut upeaa olla kehittämässä aluetta hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa uudelleen lentoon, iloitsee Niemelä.
Kun kehitystyö aloitettiin kesällä 2019, Puijon tornissa pääsi ainoastaan katsomaan maisemia ja hörppäämään kahvit. Nyt Puijon lakialue on täynnä palveluita ja tekemistä. Ensimmäisenä uudistettiin historiallisten rakennusten kaikki liikehuoneistot, jotta Puijon torni ja maja pääsevät arvoiseensa asemaan.

– Uusi Tornikahvila ja Torniravintola huokuvat 1960-lukua, ja ympäröivää luontoa on tuotu sisälle. Matkamuistomyymälä on uusittu täysin. Majalle uudistettiin lounasravintola, joka taipuu myös juhlapaikaksi tai ski-bistroksi. Lisäksi majan alakertaan tehtiin uusi kokous- ja saunakabinetti. Kaikessa hyödynnettiin paikallisia kumppaneita, ainutlaatuista puudesignia ja huomioitiin luonnollisesti ympäristöarvot, kertaa Niemelä.

Jotta uusien monipuolisten palvelujen äärelle saadaan asiakkaita, täytyy ihmisillä olla kansallismaisemien, lenkkipolkujen ja historiallisten rakennusten lisäksi muitakin syitä tulla Puijolle – vuoden ympäri.

Vaikka Puijo on perinteisesti ollut talvilajien mekka, lakialueen matkailukäyttö oli muuttunut lähinnä kesäpainotteiseksi maisemien katseluksi. Oli aika kehittää uudenlaisia talviaktiviteetteja, joten alueelle tehtiin koko perheen snow tubing -mäenlaskualue ja huskyvaljakkoreitti valjastettiin Antikkalan laskettelurinteen yläosaan.

– Kesän tullessa mäenlaskualue muuttui lasten maailmaksi, jonne tuli lasten iloksi muun muassa keppihevosrata, ja vauhtia rakastavat pääsivät laskemaan mäenlaskurenkailla valvotusti hyppyrimäkien alastulorinteellä. Puijolle tuotiin myös 4H-yhdistyksen järjestämää kerhotoimintaa. Koko perheelle riittää mukavaa tekemistä ja kokemista, kertoo Niemelä.

Kaikessa kehitystyössä haluttiin kunnioittaa luontoa ja tuoda sitä lähelle ihmisiä. Luontokokemusta rikastuttamaan kehitettiin digitaalinen Suomen eläimet AR -kierros, jossa omalla mobiililaitteella saa herätetyksi Suomen luonnon eläimiä eloon ja kuunneltua tietoiskun.

– Suomen eläimet AR -luontokierros skaalautuu jatkossa useampiinkin paikkoihin, iloitsee Niemelä.

Luontomatkailun suosio kasvaa jatkuvasti, ja tänä kesänä erilaiset varsinkin kansallispuistot olivat suuri hitti. Puijon luonto- ja teemaretkitarjontaa kehitetäänkin parhaillaan lisää. Puijon ainutlaatuinen sijainti kaupungin kupeessa tarjoaa mahdollisuuden tulevaisuudessa myös esteettömiin luontoreitteihin, jotka ovat kaupungin suunnitelmassa. Tavoitteena on varmistaa turvallinen ja saavutettava luontokokemus kaikille.

– Parasta on, että olemme saaneet kehitettyä lakialuetta ja maamerkkiämme Puijon tornia merkittävästi, yhteistyö kaupungin ja alueen yritysten kanssa on hyvää ja olemme saaneet palautettua ihmisten uskon ainutlaatuisen Puijon laen kehittymiseen, tiivistää Niemelä.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Puijo Peak – Nature Activity Park

Puijontie 135, 70300 Kuopio
info@puijopeak.fi, sales@puijopeak.fi
www.puijopeak.fi

Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä