Takaisin sivun yläreunaan

Erämatkailijoiden kohteena Kaavi

Teksti Oodia/Mirka Happonen | Kuvat Kaavin kunta | Kaupallinen yhteistyö

Koe perinteikästä kulttuuria ja lumoavaa luontoa Kaavin maisemissa.

Koillis-Savossa sijaitsee vireä Kaavin kunta, joka tarjoilee elämyksiä varsinkin erämatkailusta kiinnostuneille. Patikoijat ja pyöräilijät viihtyvät hyvin esimerkiksi tuhansien hehtaarien kokoisella Vaikon luontomatkailualueella. Vaikon vaelluspolut ja -alueet ovat pääpiirteittäin helppokulkuisia ja sopivat kaikenikäisille luontoretkeilijöille. Poluilta voi myös poiketa sieni- tai marja-apajille. Noin 50 kilometrin mittainen erämaavaikutteinen Vaikkojoki tarjoilee myös ainutlaatuisen vesiretkeilykohteen kalastamisen tai melomisen muodossa.

Vehkalahdessa puolestaan sijaitsee pohjoismaisittain ainutlaatuinen valimomuseo, jonka historia ylettyy 1881 vuodelle. Alun perin valimossa on valmistettu kelloja, kulkusia ja tiukuja. Myöhemmin tiloissa valmistettiin näiden lisäksi muun muassa kirkonkelloja. Museo palvelee asiakkaita tilauksesta.

Kunta on myös ainutlaatuinen kesämatkailukohde. Alueen kesäteatterit tarjoilevat lauteillaan näytelmiä kulttuurinnälkäisille. Alueella toimivat Maarianvaaran kesäteatteri ja Luikonlahden kesäteatteri.

Entisajan eloon pääsee myös tutustumaan kotiseutumuseo Eloaitassa, joka sijaitsee kirkonkylällä. Vaihtuvien näyttelyiden lisäksi vanhan viljamakasiinin tilat tarjoavat erinomaiset puitteet kokousten tai erilaisten kulttuuririentojen pitoon. Museo on avoinna kesäisin.

Aitoon kaskiperinteeseen pääsee tutustumaan Telkkämäessä. Noin hehtaarin kokoisella luonnonsuojelualueella on tärkeä tarkoitus vaalia perinteistä savolaista kaskikulttuurimaisemaa sekä suojella sen kasvi- ja eläinlajeja. Vuosittain osa alueen metsistä kasketaan ja viljellään perinteisiä työmenetelmiä käyttäen.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Kaavin kunta

Rantatie 1, 73601 Kaavi
Jaa artikkeli

Tekijät

Mirka Happonen