Takaisin sivun yläreunaan

Liikelahjoilla tunnettavuutta

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Oodia/Mirka Happonen | Kaupallinen yhteistyö

Laadukkaat liikelahjat ovat kuin käyntikortti, jolla yritys jää positiivisesti asiakkaiden mieleen.

Keväällä myös painoala pysähtyi, kun kaikki sovitut tapahtumat alkoivat peruuntua. Myös kajaanilainen Seripoint joutui ensin lomauttamaan henkilöstönsä ja sitten kutsumaan heidät takaisin töihin, kun yllättävä pelastus ilmaantui.

– Kiinalaisen agenttimme kautta saimme varastoomme sekä kertakäyttöisiä että kankaisia kasvomaskeja. Aluksi toimitimme niitä vain sosiaali- ja terveysalalle. Nyt siellä on riittävästi maskeja, joten vapautimme myynnin myös kuluttajille ja yrityksille, kertoo yrittäjä Pasi Halonen.

Halosen mukaan Kajaanin varastolta löytyy jopa 350 000 kertakäyttömaskia ja noin 40 000 kangasmaskia. Painotalolla on maskien lisäksi yli 100 000 tuotetta. Kattavasta valikoimasta löytyy niin liikelahjoja, työvaatteita kuin yritystekstiilejäkin.

– Asiakkaat arvostavat esimerkiksi laadukkaita työvaatteita, joihin saa painatuksen omalla logolla, Halonen kertoo.

Halonen ja hänen silloinen yhtiökumppaninsa perustivat yrityksen vuonna 1990 suoraan laman keskelle. Menestys on vaatinut niin kovaa työtä kuin kekseliäisyyttäkin. Halosen mukaan 30 vuodessa varsinkin koneet, painotekniikat ja värit ovat muuttuneet huomattavasti tehokkaammiksi sekä turvallisemmiksi. Yrityksellä on yksi Suomen tehokkaimmista automaattipainokoneista, jonka kapasiteetti on painaa tunnissa jopa 600 kappaletta T-paitoja.

– Vahvuutemme on, että painamme ja brodeeraamme itse kaikki tuotteemme Kajaanissa. Lisäksi meillä on omaa maahantuontia, mikä varmistaa yksilölliset ratkaisut, kuvailee Halonen.

Pasi Halonen ja Olli-Pekka Korhonen ovat innoissaan uusista showroomeista.


Ala on Halosen
mukaan muuttunut myös aiempaa hektisemmäksi, sillä tuotteet halutaan itselle yleensä hyvin nopealla aikataululla, kun ennen odoteltiin tyytyväisinä 2–3 viikkoa. Muutaman edellisen vuoden aikana on korostunut myös tuotteiden alkuperä ja se, että liikelahjojen tulisi vastata paremmin yrityksen omia arvoja.

– Erityisesti kierrätysmateriaaleista valmistettujen ja ekologisten tuotteiden kysyntä kasvaa, sillä onhan se yhteiskuntavastuullista, Halonen uskoo.

Ihmiset haluavat myös päästä katsomaan ja sovittamaan tuotteita ennen tilaamista.

– Tähän olemme vastanneet perustamalla showroomeja Kajaanin lisäksi Iisalmeen, Kuopioon ja pian myös Jyväskylään. Tai sitten voi vain soittaa, niin minä tulen käymään suoraan yrityksessä, vinkkaa Kuopion myyjä Olli-Pekka Korhonen.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Seripoint Oy Kuopio

Pohjolankatu 20, 70500 Kuopio
Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä
Mirka Happonen