Takaisin sivun yläreunaan

”Kuin ulkomailla kävisi” – Ylä-Savon matkailualue luottaa omaan tyyliinsä

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Iisalmi ja tienoot | Kaupallinen yhteistyö

Moderni matkailumarkkinointi tuo alueen valtteja monipuolisin keinoin ihmisten tietoisuuteen.

Verkkokauppa on myös matkailualalle tärkeä käyntikortti ja näyteikkuna alueen mahdollisuuksista kertomiseen. Ylä-Savon alue on oma persoonallinen matkakohteensa, jossa on runsaasti elämänmakuisia elämyksiä. Marita Lähdesmäki Jokiniemen matkailusta naurahtaa, että jo murre, elämänmeno ja lupsakka asenne voi toisaalta tulevalle tuntua siltä, kuin ulkomailla kävisi.

– Olen alueen verkkokauppaprojektista kovasti innoissani. Livetilanteessa ihmisen vastaanottokyky on rajallinen, vaikka miten koittaisi suositella ristiin alueen muita palveluita. Verkkokaupan avulla matkailijat voivat jo etukäteen tutkia, missä voisi reissun aikana käydä, iloitsee Lähdesmäki.

Iisalmi ja tienoot -matkailualueen toimijat ovat jo pitkään tehneet tiivistä yhteistyötä, mutta nyt verkosto on iskenyt uuden vaihteen silmään. Kehitystyön konkreettisin hedelmä on alkuvuonna julkaistu brändikäsikirja ja ensi keväänä lanseerattava verkkokauppa. Lähdesmäki kokee, että tuotettu materiaali auttaa alueen toimijoita omassa markkinoinnissaan ja viestin yhtenäistämisessä, jotta ääni kuuluu kauemmaksi. Samoilla linjoilla on Ruukin tuvan Henri Jauhiainen.

– Alueen valtti on ehdottomasti yritysten välillä toimiva yhteistyö. Omatkin silmät ovat avautuneet verkoston myötä siihen, miten monipuolinen kattaus alueella on erilaisia toimijoita, kuvailee Jauhiainen.

Verkosto kokoaa yhteen Iisalmen, Kiuruveden, Lapinlahden, Sonkajärven sekä Vieremän matkailu-, kulttuuri- ja elämyspalvelut. Iisalmen kaupungin sekä Iisalmi ja tienoot -matkailumarkkinoinnin asiantuntija Jarmo Miettinen toivoo, että jo tehdyn pohjatyön avulla päästään myöhemmin tekemään kestävän kehityksen matkailupalveluiden tuotteistusta.

– Alueen kulttuurihistoria kuin myös erilaiset luonto- ja liikuntakohteet hellivät kävijää. Mielenkiintoiset tapahtumat, kuten Eukonkanto, Oluset, Runnirock ja eri teatteriesitykset, yhdistettyinä persoonallisiin mökkeihin, pieniin maaseutuhotelleihin sekä monipuolisiin ohjelmapalveluihin luovat matkailijalle oivan kokonaisuuden, josta nauttia ja ammentaa, kertoo Miettinen.

Miettinen on tyytyväinen jo tehtyyn kehitystyöhön ja yrittäjien aktiivisuuteen. Brändikäsikirjan ja verkkokaupan toteuttamisen apuna on ollut markkinointitoimisto Hurry, jonka avulla alueen toimijat ovat ottaneet huiman digiloikan. Matkailupalveluihin myös resursoidaan lisää, sillä Ylä-Savon matkailutuotteet kestävälle kehityspolulle -hankkeen myötä alueelle palkataan vuodeksi täysin matkailun kehittämiseen omistautunut projektipäällikkö.

– Vahvistamme organisaatiomme toimintaa ja selvitämme tulevaisuuden kehittämisorganisaatiomallin, joka toimii vastuullisesti ja luotettavasti alueemme eri toimijoiden, vahvojen vientiyritysten, Pohjois-Savon maakunnallisen matkailun kehittämisorganisaation sekä Visit Finlandin yhteistyökumppanina, visioi Miettinen.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Iisalmi ja tienoot

Savonkatu 19, 74101 Iisalmi
Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä