Takaisin sivun yläreunaan

Omat vahvuudet voimavarana

Teksti Oodia/Sari Kinnunen | Kuvat Pixabay

Vahvuudet ovat ominaisuuksia, jotka meillä on luonnostaan. Niiden tunnistamisesta on hyötyä sekä opiskelussa ja työelämässä että myös omaa tulevaisuutta suunnitellessa.

Varsinkin urasuunnittelun ja työnhakuprosessin äärellä on hyvä pysähtyä miettimään omia vahvuuksiaan. Niiden tunnistaminen kasvattaa itseluottamusta ja on myönteistä palautetta omista taidoista. Tulevaisuuden suunnittelu ja siihen liittyvät päätökset saavat uutta pohjaa, kun tiedostaa omat vahvuutensa ja piilevät kykynsä. Voimme tehdä päätöksiä elämän suuristakin linjoista, kun tunnistamme nämä piirteet itsessämme.

Vahvuudet ovat helppoutta eli sellaisia asioita, jotka tulevat ilman suurta ponnistelua ja joihin emme välttämättä kiinnitä huomiota. Vahvuuksien tunnistaminen auttaa ymmärtämään miksi joitakin asioita oppii helpommin kuin toisia. Samalla ymmärtää myös minkä eteen täytyy tehdä enemmän töitä, jos kyseiset asiat eivät kuulu vahvuuksien joukkoon.

Omien vahvuuksien kehittäminen on nopea tapa vahvistaa osaamistaan. Eteenpäin pääseminen on helppoa, kun asia kiinnostaa ja se on itselle tärkeä.

Aluksi voi tuntua haastavalta tunnistaa omia vahvuuksiaan. Aihetta kannattaa lähestyä positiivisen kautta miettimällä mitkä asiat ovat sellaisia, joihin tuntee vetoa, joihin uppoutuu ja joissa on erityisen taitava. Esimerkiksi erilaiset kädentaidot, kuten askartelu, kertovat siitä, että on näppäräsorminen. Vastaavasti hyvä tanssitaito kertoo rytmitajusta ja kehon koordinaatiosta.

Voidaan ajatella, että vahvuudet ovat usein ominaisuuksia, joilla on juuret pidemmän ajan takaa. Sellaisia asioita, joista on ollut innostunut jo lapsena ja nuorena ja jotka ovat edelleen mukana elämässä. Kiinnostuksen kohteet ovat sellaisia, joihin kiinnittää huomiota ympäristössään tai vaikka lehteä lukiessa ja jotka saavat innostumaan. Tällaiset asiat saattavat hyvinkin olla johtolankoja omien vahvuuksien tunnistamiseen.

Kannattaa myös tarkastella, millaisia asioita tekee kaikkein motivoituneimmin. Itselleen tärkeitä ja omia kykyjä lähimpänä olevia asioita tekee innolla ja huvikseen. Oma persoona tulee esiin tällaisten asioiden parissa, ja ne antavat energiaa päivään.

Jos uppoutuu kirjoittamaan tarinoita, vahvuus voi olla esimerkiksi sisällöntuotanto, mielikuvitus, luovuus tai näppärä sanankäyttö. Jos taas viettää yökaudet innoissaan lukemassa alan uusista tuulista, vahvuus voi olla tiedonjano, uteliaisuus tai nopea oppimiskyky.

Vahvuuksien tunnistamiseen voi myös pyytää apua ihmisiltä, jotka tuntevat sinut. Millaisista asioista saat kiitosta ja mitkä ovat parhaita puoliasi. Toiset voivat arvostaa organisointikykyä tai idearikkautta. Voit pohtia oletko enemmän suunnittelija vai toteuttaja. Näiden ominaisuuksien pohjalta voi opetella uusia kykyjä ja taitoja, joita vahvuudet tukevat.

Omaa tekemistään voi soveltaa vahvuuksien mukaan ja hakeutua alalle, jossa niistä on hyötyä. Organisointikykyä voi hyödyntää esimerkiksi tapahtumajärjestäjänä ja kädentaitoja leipurina tai askarteluliikkeen myyjänä.

Kannattaa myös muistaa, että joskus heikkouksiksi mielletyt asiat voivat olla vahvuuksia. Esimerkiksi ujo ja hiljainen ihminen voi olla hyvä kuuntelija. Päättämätön miettii asiaa monelta kannalta ja huomioi kaikki mahdollisuudet asian yhteydessä. Omia heikompia piirteitä kannattaakin lähestyä positiiviselta kannalta miettien, mikä on niiden vahvuus. Jokainen on hyvä jossakin.

Lähteet: Työterveyslaitos, Sosiaali- ja terveysalan tietopalvelu, Duunitori

Jaa artikkeli

Tekijät

Sari Kinnunen