Takaisin sivun yläreunaan

Panosta pastaan

Teksti Oodia/Eetu Ollikainen | Kuvat Shutterstock

Pasta on helppo ja nopea valmistaa. Se tekeekin siitä oikean syksyn lohturuuan!

Pasta on perinteisesti durumvehnäjauhoista ja vedestä valmistettu hiilihydraattien lähde. Elintarvikekaupat ovat pullollaan erikokoisia, -mallisia ja -värisiä pastoja, ja pastaa on helppoa valmistaa myös itse. Kotitekoinen pasta maistuukin parhaimmalta voisulan tai oliiviöljyn ja parmesaaniraasteen kera. Pastataikinan voi valmistaa joko pastakoneella tai kaulimella.

Itse valmistettuun pastataikinaan voi lisätä esimerkiksi yrttejä, pippuria, chiliä, basilikaa tai valkosipulia tuomaan makua. Pastataikinan voi myös värjätä punaiseksi tomaattisoseella tai punajuurella. Vihreää pastaa syntyy lisäämällä taikinaan hienonnettua pinaattia tai nokkosta.

Tuoreen kotipastan keittäminen kiehuvassa vedessä vie vain kahdesta–neljään minuuttia. Tuorepasta säilyy kolmesta–neljään päivää, ja sen säilyvyyttä voi lisätä kuivattamalla muotoillut pastat 50–75-asteisessa uunissa.

Tiesitkö, että pastojen eri muodoilla on merkitystä? Erilaiset kastikkeet tarttuvat eri muotoihin paremmin. Pitkät ja kapeat pastat, kuten spagetti, toimivat parhaiten ohuiden ja öljypohjaisten kastikkeiden kanssa. Kevyt tomaattikastike on spagettien täydellinen kumppani. Pitkä pastanauha, tagliatelle, puolestaan sopii mainiosti kermaisen sienikastikkeen pariksi, sillä siinä on enemmän tarttumapintaa paksummille kastikkeille. Perinteiset makaronit soveltuvat parhaiten lämpimiin laatikkoruokiin.

Värikkäiksi värjätyt, perhosen muotoiset farfalle-pastat käyvät pohjaksi kylmiin pastasalaatteihin. Korkkiruuvin muotoisen fusillin kiharoihin tarttuu kaikkein paksuinkin kastike. Penne on puolestaan pitkulainen, ontto pasta vinoon leikatuilla päillä. Penne onkin oikea makupommi sisäänsä keräämänsä kastikkeen ansiosta.

Tuorepastojen joukosta löytyy vielä pari muista eroavaa pastalajiketta: täytetyt tortellinit ja gnocchit. Tortellinit ovat isoja neliömäisiä tuorepastoja, jotka on täytetty useimmiten ricotta-juustolla, pinaatilla, lohella tai perunalla. Gnocchit puolestaan ovat pieniä, perunaa sisältävästä pastamassasta pyöriteltyjä mykyjä, joiden sisään voidaan kätkeä esimerkiksi juustoa tai lihaa.

Lähteet: Myllyn Paras, Smyg

Jaa artikkeli

Tekijät

Eetu Ollikainen