Takaisin sivun yläreunaan

Puhtaan teollisuuden kunta

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Soisalon seutu/Antti Aho, Leppävirran kunta | Kaupallinen yhteistyö

Kunta on aina brändi, jonka brändityön ja menestyksen voi ottaa myös omiin käsiinsä.

Menestyvät kunnat rakentuvat osaajista ja vahvasta uskosta tulevaisuuteen. Vahvalla brändillä erotutaan muiden kuntien massasta, uskoo elinkeinoasiamies Antti Tulila Leppävirran kunnalta. Onnistuneella brändityöllä kunnan kirkkaimmat timantit ja parhaat puolet tehdään näkyviksi kaikelle kansalle.

– Alueellamme on paljon menestyviä ja kasvavia yrityksiä, mutta niille ei tahdo löytyä työntekijöitä. Tämän aiomme torpata. Asiaa vauhdittamaan otettiin helsinkiläinen strateginen viestintätoimisto Ellun Kanat, jonka kanssa teimme kunnan brändiuudistuksen, kertoo Tulila.

Leppävirran kunta toteutti laajan brändiuudistuksen, jonka tavoitteena on kääntää kunnan vahvuudet voitoksi. Jo nyt kunta voi olla ylpeä monesta asiasta, sillä kunnalla on asiat paremmin kuin monella muulla maaseutukunnalla. Se on myös harvoja hiilinegatiivisia kuntia. Tavoitteena on, että 5–10 vuoden kuluttua kunnan väestökehitys on kasvussa.

– Voimme luvata hyvän arjen ja mielekästä tekemistä luonnon lähellä. Sijaitsemme kahden kaupungin kainalossa sekä syväväylän ja Viitostien varrella. Myös julkiset ja yksityiset palvelumme ovat vähintään pienen kaupungin tasoa. Yhteistyössä Ellun kanojen kanssa saimme koottua kunnan hyvät puolet uuteen brändiin, kiittää Tulila.

Kunnanjohtaja Matti Raatikainen, elinkeinoasiamies Antti Tulila, Ellun Kanojen Ville Tuominen ja Gebwell Oy:n toimitusjohtaja Janne Rahunen perehtymässä Leppävirran uuteen kuntabrändiin. Kuva Soisalon Seutu/Antti Aho

 

Brändiuudistusta tehtiin kuluvan vuoden ajan. Korona hieman hidasti projektia, sillä Tulilan mukaan työpajat haluttiin tehdä nokakkain. Yhdessä työpajoihin osallistui muun muassa kuntaorganisaation väkeä, paikallisia yrityksiä ja sidosryhmiä.

Tiivis yhteistyö on yksi kunnan kantavimmista voimista. Yhteistyön voima ja alueen yli 230-vuotinen teollinen historia konkretisoituivat viime keväänä myönnettyyn ”Pohjois-Savon yrittäjäystävällisin kunta” -palkintoon.

– Yrittäminen ja yrittäjyys ovat aina olleet luonnollinen osa Leppävirran elämänmenoa. Yrittäjyyteen liittyvä riskinottokyky sekä asioiden edistämis- ja kehittämishalu ovat useille yrittäjistämme jo äidinmaidossa imettyjä, kertoo kunnanjohtaja Matti Raatikainen ja jatkaa:

– Kunnan omia satsauksia yritys- ja elinkeinoelämän kehittämiseen voi mielestäni pitää kuntamme kokoluokka huomioiden merkittävinä. Kunta omistaa muun muassa varsin mittavasti teollisuustiloja, joiden lisäksi olemme hankkineet viime vuosina runsaasti raakamaata. Myös uusia yritys- ja elinkeinoelämän edistämiseen liittyviä kaavoja on valmisteilla ja infrastruktuuria rakennetaan aktiivisesti, Raatikainen kertoo.

Alueen yritykset tekevät tärkeää työtä vihreämmän tulevaisuuden puolesta. Alueelle perustettiin aikanaan muun muassa maakunnan ensimmäiset tuulivoimalat, ja siellä toimii Riikinvoiman ekovoimalaitos, jossa poltetaan Itä-Suomen jätteet energiaksi. Ympäristöystävällisiin ja energiatehokkaisiin lämmitys- ja jäähdytysratkaisuihin keskittynyt Gebwell ja lämmönjakojärjestelmiin erikoistunut Högfors GST ovat hyviä esimerkkejä alueen kärkitoimijoista.

– Lisäksi meneillään on myös muita merkittäviä energiatehokkuuteen liittyviä hankkeita. Yhteiseen tavoitteeseen pääsemiseen tarvitaan muun muassa uusia teollisuuden ja tuotannon osaajia kaikilta koulutustasoilta, kertoo Tulila.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Leppävirran kunta

Savonkatu 39, 79100 Leppävirta
Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä