Takaisin sivun yläreunaan

Kiireiselle viestintäapu on kullanarvoista

Kuvat CEMIS/Marko Jäntti

Tieteentekijöiden perisynti on viestiä liian juurta jaksain tai sisällyttää teksteihin liikaa termejä, naurahtaa Marko Jäntti. Jäntti on ollut mukana useissa erilaisissa digitalisaatioon liittyvissä hankkeissa. Tällä hetkellä hän toimii johtajana tutkimus- ja koulutuskeskus CEMIS:ssä.

– Hankehakemuksissa luvataan aina tehdä viestintää. Tarvitsemme apua siihen, että julkaisemissamme artikkeleissa on kaikki olennaiset asiat, mutta riittävän selkeästi ja kansantajuisesti, sanoo Jäntti.

Artikkeleita tuotetaan tarpeiden mukaan useille kohderyhmille, kuten sidosryhmille ja potentiaalisille asiakkaille sekä EU-komissiolle osana hankeraportointia. Oodian kanssa artikkeleista on tehty sekä suomen että englanninkieliset versiot, niihin on otettu kuvat ja lopputuotos on taitettu molemmille kielille.

– Kuva-aineistoilla on myös valtava merkitys, sillä ne visualisoivat juttua paljon enemmän kuin pelkkä teksti. On tärkeää saada viestinnälle kasvot, sanoo Jäntti.

Johtaja Marko Jäntti, tutkimus- ja koulutuskeskus CEMIS

 

Jäntti kuvailee heidän olevan aina kiireisiä, joten apukädet viestintään ja sisällöntuotantoon on kullanarvoista. Viestinnällä halutaan kertoa kehityshankkeiden suunnitelmista sekä millaisia tuloksia niiden avulla on saatu. On tärkeää tuoda esille, miten tuloksien avulla on kehitetty yrityksien toimintaa ja ratkottu liiketoimintaongelmia.

– Tietysti haluamme samalla saada muut kiinnostumaan toiminnastamme ja saada yrityksiä ottamaan meihin yhteyttä. Tässä on onnistuttu, sillä olemme saaneet artikkeleiden avulla uusia kontakteja ja asiakaskontakteja, sanoo Jäntti.

Yhteistyössä Jäntti arvostaa erityisesti sitä, että Oodian kanssa on helppo asioida. Toinen tärkeä pointti on se, että oodialaisille hankemaailmassa viestiminen on tuttua, jolloin rahoittajalogot ja -tekstit ovat aina paikoillaan.

– Kiireen keskellä on tärkeää, että joku lohduttaa ja sanoo, että ”hei, meillä on projekti hallussa”. Oodialla sisällöntuottaja palvelee kiireistä asiakasta kysyen oikeat kysymykset. Minun tarvitsee vain jutella ja lopputuloksena syntyy ammattimainen, kansantajuinen ja selkeä artikkeli, kiittää Jäntti.

– Olemme olleet yhteistyöhön todella tyytyväisiä ja suosittelemme mielellämme Oodiaa muillekin viestinnän tehostamiseen. Olemme saaneet yhteistyön avulla toiminnan tuloksia esille EU-tasolle saakka sekä saaneet viestinnällä uusia kontakteja ja asiakassuhteita, summaa Jäntti.

Tekemiämme juttuja

Jaa artikkeli