Takaisin sivun yläreunaan

Vastuullista matkailua valintojen kautta

Teksti Oodia/Lotta Leinonen | Kuvat Susan Seppälä

Kestävyyteen tähtäävä tulevaisuudenkuva alkaa näkyä myös matkailussa, jossa pienetkin teot merkitsevät.

Kestävä ajattelutapa on ottanut tuulta alleen myös matkailun parissa vahvistuen vuosi vuodelta. Kotimaan matkailu on nousussa ja luonnonläheisyys avainasemassa. Vastuullinen matkailu pitää sisällään näkökulmia ja valintoja, joita seuraamalla lomailu on samalla myös kestävää ja ympäristöystävällisempää.

Vastuullisuuteen yhdistetään usein ensimmäisenä ekologinen kestävyys. Matkailussa ekologisuus korostuu, ja syystäkin. Visit Finlandin kestävän matkailun tiimiläisen Liisa Mäkelän mukaan kestäviä ja vastuullisia tekoja vaaditaan yhä enemmän, ja muilta aloilta tuleva paine on ajanut myös matkailualalla aihetta eteenpäin.

– Matkailu aiheuttaa merkittävän osan päästöjä, ja näin ollen paine vastuullisuudesta on myös luonnollista, Mäkelä sanoo. Matkustusväline ja loma-aktiviteetit saattavat olla ympäristöä turhaan kuluttavia, minkä vuoksi onkin tärkeää osata tarkastella omia matkailutottumuksia.

Suomessa matkailun merkitys muuttuu muun muassa vuodenajan mukaan. Syksyn tullessa moni kaipaa lämpöön, ja lomakohteita etsitään ulkomailta. Talvella lähdetään pohjoiseen laskettelemaan ja kevään tullen haaveillaan Suomen kesästä kauneimmillaan järvien maassa. Matkailukohteita kannattaa tutkia pitäen mielessä omat toiveet, mutta myös hiilijalanjälki ja se, millaista toimijaa haluaa tukea. Yrityksillä on erilaisia toimintaperiaatteita, ja kaikille vastuullisuus ei ole etusijalla.

Mieti matkakohdetta

Vastuullisen matkakohteen etsiminen voi tuntua haastavalta, ja moni varmasti miettii mistä aloittaa. Mäkelä on ollut luomassa Business Finlandin Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelmaa ja sanookin, että vastuullisuutta varten luoduilla sertifikaateilla ja ohjelmilla pääsee alkuun matkakohteen valinnassa.

Tahkon matkailukeskus on mukana STF-ohjelmassa ja hyvää vauhtia matkalla kohti arvostettua merkkiä. Yritys voi saavuttaa STF-merkin täyttämällä ohjelman kestävän matkailun kehittämispolun ja sen kriteeristön. Business Finlandin ohjelma sisältää heidän hyväksymiään sertifikaatteja, joille on selvät perusteet. Tahkolla merkin uskotaan parantavan niin alueen asukkaiden kuin vierailijoidenkin hyvinvointia ja viihtyvyyttä. Ennen kaikkea merkki kertoo luotettavasti, että sen haltija haluaa toimia kestävästi ja vastuullisuusnäkökulmaa toteutetaan.

Vastuullisuus ei aina näy yrityksen toiminnassa matkailijoille asti, ja etsiäkseen tietoa esimerkiksi sertifikaateista, täytyy nähdä vaivaa. Monelle tämä on liikaa ja matkakohteet valitaan ilman kestävää ajattelutapaa. On tärkeää, että matkakohdetta valitessa itse haastaa yritystä ja etsii vastuullisia näkökulmia. Tämä toimii Mäkelän mukaan jo muissa kuluttajatuotteissa ja hän toivoo, että se jalkautuisi myös matkailualalle.

Vastuullisuus on vielä epämääräinen käsite, ja se tarvitsee kehitystä.
– Kestävyyttä käytetään myyntivalttina ja edelläkävijästatuksena, mutta lieveilmiönä yritykset käyttävät pohjatonta viestintää ilman perusteita vastuullisesta toiminnasta, Mäkelä summaa. Siksi on tärkeää, että matkakohteesta selvittäisi myös konkreettisia asioita kuten kotimaisuusastetta tai miten kohteen ympäröivän luonnon monimuotoisuutta varjellaan.

Moni asia vaikuttaa siihen, miten vastuullisesti yritys päättää tai voi toimia. Mäkelän mukaan isoissa yrityksissä jonkinlainen vastuullisuusohjelma on arkipäivää. Pienemmiltä yrityksiltä suunnitelmallisuus usein puuttuu, mihin vaikuttavat esimerkiksi talous- ja henkilöresurssit. Jos punnittavana on yrityksen pystyssä pysyminen tai vastuullinen näkökulma, on selvää, kumman yrittäjä valitsee. Tämä on ongelmallista matkailijan näkökulmasta, jos hän haluaisi tukea pientä ja paikallista, mutta myös valita vastuullisesti.
– Niin kauan kuin vastuullisen toiminnan todentaminen ei ole lakisääteistä, se on monelle yritykselle toissijainen asia ja vaikea tuoda sanoista teoiksi, Mäkelä harmittelee.

– Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin priorisoinnista ja siitä, onko tahtotila kestävyyteen ja vastuulliseen toimintaan tarpeeksi suuri, hän sanoo.

Valitse vastuullisesti

Jos omaan matkailuun haluaa ottaa mukaan vastuullisen näkökulman, on hyvä muistaa muutama asia.
Matkakohteen valinnassa on hyvä olla suoraan yhteydessä yritykseen ja suosia kotimaan matkailua. Esimerkiksi Business Finlandin sivuilta löytyy luotettavan lähteen tietoa erilaisista vastuullisuusmerkeistä, ja siitä mitä kannattaa painaa mieleen vaihtoehtoja katsellessa. Tahkon matkailukeskus ja Kuopion eläinpuisto ovat hyviä valintoja luonnonläheiseen lomailuun ja pieneen arjen irtiottoon palveluiden äärellä.

Julkisen liikenteen suosiminen on iso teko, ja esimerkiksi Tahkolle bussikyydillä pääsee vaivatta. Mäkelä kehottaa muistamaan luonnossa liikkuessa jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet sekä suosimaan myös sesonkien ulkopuolista aikaa. Näin jokainen voi auttaa luontoa sekä yrityksiä ja mahdollistaa matkailun myös tulevina vuosina, kestävästi.

Vastuullisuus on pieniäkin valintoja, ja niitä on helppo tehdä myös matkailussa. Jos miettii mistä aloittaa, kannattaa ottaa ensimmäinen askel ja valita tahtotilaksi vastuullisempi matkailu.

Jaa artikkeli

Tekijät

Lotta Leinonen