Takaisin sivun yläreunaan

Vastuullisuusteot näkyville ymmärrettävästi

Teksti Oodia/Topias Tölli | Kuvat Oodia/Topias Tölli | Kaupallinen yhteistyö

Datan visualisoinnin avulla kuluttaja näkee konkreettisesti esimerkiksi, monenko omakotitalon lämmityksen verran energiaa on säästetty aurinkoenergialla.

Dataan perustuva vastuullisuusviestintä ja erityisesti vastuullisuustekojen havainnollistaminen visualisoinnin avulla on yhä tärkeämpi osa yritysten viestintää. Kun yritysten keräämä tieto saadaan muokatuksi helposti käsitettävään muotoon esimerkiksi piirrosten ja infografiikan avulla, saavat kuluttajat ja yritysten toimijat paremman käsityksen tehdystä vastuullisuustyöstä.

Savonia-ammattikorkeakoulun Green Data Future Solutions -hankkeen projektipäällikkö Laura Leppänen kertoo datan visualisoinnin hyödyntämisen olevan hankkeen keskiössä. Hankkeessa on mukana 17 kuopiolaista yritystä sekä Kuopion kaupunki.

– Hankkeen tarkoitus on saada yritysten keräämä data näkyväksi ja helposti ymmärrettäväksi. Aurinkoenergian avulla tuotettu megawattituntilukema ei välttämättä kerro kuluttajalle säästetystä energiasta, mutta kun sen kuvaa olevan vaikkapa viiden omakotitalon vuotuinen sähkönkulutus, on esityksessä konkretiaa, Leppänen kertoo.

Hankkeen projektisuunnittelija Anne Vartiainen kertoo vastuullisen viestinnän perustuvan tietoon.

– Viestinnän tulee olla läpinäkyvää ja oikeaan dataan perustuvaa. Hankkeen avulla yritykset voivat parantaa ja kehittää omaa vastuullisuusviestintäänsä ja saada siitä hyötyä liiketoiminnalleen, Vartiainen toteaa.

Kerätty tieto muutetaan konkreettiseksi ja helposti ymmärrettäväksi. Kuvassa hankkeen data-analyytikko Jesse Honkanen, projektisuunnittelija Anne Vartiainen ja projektipäällikkö Laura Leppänen.

 

Tuloksena on syntynyt esimerkiksi Suomi Solar Oy:n ja Jätekukko Oy:n aurinkoenergiadatan visualisointia hyödynnettäväksi Jätekukon viestintään, e-Sollertis Oy:llle toteutettu hiilijalanjälkilaskenta sekä sen visualisointi, tai Niiralan Kulmalle tehtyä veden kulutuksen pienentämisen visualisointeja ja Kuopion Opiskelija-asunnot Oy:lle tehtyjä energian kulutuksen vähentämisen vaikutusten visualisointeja. Hankeyhteistyössä näiden yritysten lisäksi ovat Data Group Oy, Hurry, We Make It Rock Oy, Preventos Oy, 3D Talo Oy, 3AWater Oy, Tahko Safarit Oy, Panorama Bar Oy, Kuopio-Tahko Markkinointi ja Kuopion Saana Oy.

Kuopion kaupungin osalta hankkeen tuloksia näkee esimerkiksi Vilkku-fillarien käyttödatan visualisointien muodossa sekä Totec Systems Oy:n laatiman Tasavallankadun ruuhkadatan visualisointina. Kuvituksen avulla ovat nähtävillä ruuhkaisimmat päivät ja kellonajat autoliikenteen osalta.

Hanke järjestää 10.11. kello 12–16 Data kiinnostavaksi? Datan mahdollisuudet vastuullisessa viestinnässä -tapahtuman, jossa käsitellään datan käyttöä vastuullisuusiviestinnän välineenä sekä tiedolla johtamista yrityksen apuna. Ohjelmaan kuuluu puheenvuoroja ja niihin liittyviä työpajoja.

Pääpuhujana on vastuullisuusasiantuntija Fenia Niemitz Third Rock Finland Oy:stä. Tapahtuma järjestetään Kuopion Lapland Hotelsin kokoustiloissa.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Green Data Future Solutions

Projektipäällikkö Laura Leppänen
Jaa artikkeli

Tekijät

Topias Tölli