Takaisin sivun yläreunaan

Viehättävä vintagekoti

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Oodia/Roosa Palokangas

Maanläheinen 1970-luku, kierrätyskulttuuri ja tuunaaminen kohtaavat tässä vintagekodissa.

Putkosten koti henkii autenttista ja peittelemätöntä 1970-luvun tunnelmaa, sillä he ovat 70-luvun lopussa rakennettun rivitaloasunnon toiset asukkaat. Alkuperäinen parkettilattia, puiset säleovet ja puuportaikko hurmasivat pariskunnan ensi silmäyksellä.

– Olimme jo aikamme etsineet meille uutta kotia, mutta sopivaa ei ollut vielä löytynyt. Sattumalta laajensimme katsontaa myös uusille alueille, mitä kautta tämä helmi tuli vastaan, kuvailee Maiju Putkonen.

Vaikka puu on sisustuselementtinä nyt trendikkäämpi kuin kenties koskaan, asunto ei heidän onnekseen puhutellut muita ostajakandidaatteja. Putkosten mukaan jopa välittäjä ajatteli, että he hankkisivat asunnon remonttikohteeksi. Alkuperäiskunnossa olevia kylpyhuonetta ja keittiötä ei tarvinnut heti remontoida, joten Putkoset pääsivät muuttamaan sisään vain pienen siivous- ja maalausoperaation siivittämänä.

– Tässä taas huomattiin, kuinka toisen roska on toisen aarre. Monet olisivat modernisoineet tilat valkoisella maalilla, mutta meille tämä oli oikea helmi! Maiju Putkonen kertoo.

Lähes kaikki ruokailutilan kalusteista on löydetty roskalavalta, ostettu kirpputorilta tai saatu isovanhemmilta.

Asunnon kodikas ja lämmin tunnelma syntyy aidoista materiaaleista ja harkituista hankinnoista. Vilho Putkonen kertoo, että käytännössä sänkyä ja sohvaa lukuun ottamatta kaikki huonekalut on hankittu kirpputoreilta, nettikirppareilta, roskalavoilta tai löydetty sukulaisten varastoista.

– Esimerkiksi olohuoneen matto ja sohvapöytä ovat suoraan roskalavalta pelastettuja. Huolsimme löydöt, ja näin ne saivat uuden elämän, kertoo Vilho Putkonen ja puoliso täydentää:

– Lisäksi monet huonekaluista, kuten olohuoneen ruokailuryhmä ja makuuhuoneen kampauspöytä, ovat suoraan isovanhempien entisestä kodista. Kun veljeni lunasti talon itselleen, meille avautui oikea aarreaitta, josta löysimme meille sopivia huonekaluja. Onneksemme muiden sukulaisten sisustustyyli on erilainen, hymyilee Maiju Putkonen.

”Putkosten nyrkkisääntö on, että mahdollisimman paljon tehdään itse, korjataan, huolletaan tai laitetaan kiertoon uuteen kotiin, jotta sisustusharrastus olisi mahdollisimman kestävää.

Huonekalut kulkevat pariskunnan mukana vuosia ja löytävät aina muutonkin myötä paikan uudesta kodista. Putkosten nyrkkisääntö on, että mahdollisimman paljon tehdään itse, korjataan, huolletaan tai laitetaan kiertoon uuteen kotiin, jotta sisustusharrastus olisi mahdollisimman kestävää.

– Varsinkin Maijulla on koko ajan meneillään erilaisia projekteja. Välillä pitää sännätä katsomaan onko kaikki hyvin, kun jostain alkaa yhtäkkiä kuulua rymistelyä tai murahteluita, virnistää Vilho Putkonen.

– Yleensä aina ensiksi rauhoittelen, ettei mitään hätää, minä vain rymsteeraan täällä! Maiju Putkonen nauraa.

Vilho ja Maiju Putkosen kotona on lämmin ja kodikas tunnelma, ja se syntyy aidoista materiaaleista ja harkituista hankinnoista.

Vaikka Maiju Putkonen saattaakin olla projektien aloittaja, tuunaaminen ja huoltaminen on pariskunnan yhteinen harrastus. Viime kesän suuri ponnistus oli valloittaa asunnon takapihalla oleva viidakko. Ulkoasun perusteella se oli saanut kymmenen tai parikymmentä vuotta kasvaa rauhassa.

– Seinän ja pihan väliin oli muodostunut käveltävä tunneli, sillä villiviini oli levittäytynyt aitaa vasten käsivarren syvyydeltä. En olisi yllättynyt, vaikka sieltä olisi viidakon eläimiä tullut vastaan, naurahtaa Vilho Putkonen.

Raivaustyö eteni kuitenkin hyvin, sillä Putkoset saivat siistityksi kukkapenkkejä ja luoduksi pienen hyötypuutarhan. Pitkäaikaisen parvekepuutarhailun jälkeen oma piha on unelmien täyttymys.

– Keräsimme viime kesän onnistumisista ja epäonnistumisista tietoa ylös, jotta ensi kesänä onnistumme vielä paremmin. Pitkään ja hartaasti selattiin myös hyötypuutarhuri-kirjaa, josta poimimme vinkkejä ja valitsimme mitä uusia kasveja kasvattaisimme entisten lisäksi, Putkoset kertovat.

Putkosten sisustusvinkki: Tuunaa ja huolla huonekaluja rohkeasti. Kaikkeen löytyy netistä vinkkejä, ja itse opettelemalla pääsee pitkälle. Koti on itseä ja omaa makua varten.

Ensi kesälle tiedossa alkavat olla tarkat suunnitelmat. Pihan ja hyötykasvipuutarhan lisäksi listalla on kaikkien kunnostamattomien huonekalujen huoltaminen.

– Aion vain spreijata, hioa ja lakata koko kesän! uhoaa Maiju Putkonen.

– Ja aloittaa keittiön uusimisen, mikäli se on vain mahdollista. Nyt kasassa alkaa olla käyttökokemusta, jonka perusteella uusi keittiö on kätevämpi suunnitella. Haaveilemme talon henkeen sopivasta puukeittiöstä. Voi tosin olla, että päädymme perinteiseen valkoiseen keittiöön, jota tuunaamme esimerkiksi puuvetimillä asunnon tyyliin sopivaksi, pohtii Maiju Putkonen.

Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä
Roosa Kosunen