Takaisin sivun yläreunaan

Yrittää voi myös kevyemmin

Teksti Oodia/Sari Kinnunen | Kuvat Oodia/Sari Kinnunen

Monella on harrastus tai osaamista, jota haluaisi hyödyntää vaikkei siitä ainakaan alkuun tavoittele päivätyötä. Sivutoiminen yrittäjyys tarjoaa hyvän mahdollisuuden kokeilla, miten oma liikeidea toimisi.

Yrittäminen palkkatyön ohessa antaa hyvän mahdollisuuden kokeilla omaa yritysideaa ja fiilistellä, haluaisiko siitä varsinaisen työn vai onko se mukava harrastus ja lisätienesti, jonka haluaa säilyttää sellaisena. Sivutoiminen yritys voi toimia päätoimisen työn rinnalla ollen välillä aktiivisempaa ja välillä hiljaisempaa. Voihan oma yrittäminen olla esimerkiksi sesonkiluonteista kesällä tai joulun aikaan.

Monesti sivutoimista yrittäjyyttä harjoitetaan opiskelujen ohessa tai eläkkeellä osa-aikaisena. Oma liikeidea voi kaivata myös tarkentamista, jolloin sitä on hyvä kokeilla varsinaisen työn ohessa ja hioa toimivammaksi. Palkkatyö tuo taloudellista turvaa sillä aikaa, kun hakee omaa suuntaansa yrittäjänä.

Suurin houkutus yrittäjyydessä on sen antama vapaus. Yrittämään ei kannata kuitenkaan syöksyä suin päin vaan toimintaa tulee suunnitella. Liiketoimintasuunnitelma antaa suunnan tekemiselle ja helpottaa työn hinnoittelua.

Sivutoimista yritystoimintaa aloittaessa kannattaa miettiä, onko sopiva yritysmuoto kevytyrittäjyys vai toiminimiyrittäjyys. On arvioitu, että Suomessa on jopa 150 000 kevytyrittäjää. Heistä aktiivisia vuonna 2020 oli jo noin 44 300, ja määrä kasvaa tasaisesti. Neljä viidestä kevytyrittäjästä saa palkkatuloa myös muualta yrittämisen lisäksi.

Kevytyrittäjä on laskutuspalvelun käyttäjä, ei siis varsinainen yrittäjä, jolla on oma Y-tunnus. Kevytyrittäjyys on joustava ja riskitön tapa kokeilla omaa yritysideaa ja sen kannattavuutta. Kevytyrittäjille on tarjolla erilaisia laskutuspalveluita, jotka hoitavat kaikki laskutukseen, veroihin ja viranomaisasioihin liittyvät asiat, jolloin yrittäjä voi keskittyä siihen minkä parhaiten osaa.

Laskutuspalveluille maksetaan vain, jos laskutat jotain, muita kuluja ei ole. Parhaiten tämä sopii erilaisten palveluiden myyntiin. Mikäli asiakkaita ja laskutusta alkaa olla enemmän ja säännöllisesti, kannattaa harkita oman Y-tunnuksen hankkimista. Tällöin voi vähentää liiketoiminnan aiheuttamia kuluja, kuten kaluston hankintaa, verotuksessa.

Omasta yritystoiminnasta on hyvä jutella myös työnantajan kanssa, ettei synny eturistiriitaa mikäli oma yritystoiminta on lähellä alaa jolla työskentelee. Aivan toisenlaisia töitä tehdessä, jos kyse on esimerkiksi personal trainerina toimivasta kirjanpitäjästä, tästä ei tarvitse huolehtia. Työnantajan kanssa voi sopia myös esimerkiksi lyhemmästä työviikosta, jolloin tekee neljänä päivänä palkkatöitä ja yhtenä omaa yritystoimintaa. Yrittämisessä kannattaa muistaa, ettei kuormita itseään liikaa, vaikka yrittämisen ala olisikin oman intohimon kohde tai rakas harrastus, vaan aikaa jää myös levolle.

Jaa artikkeli

Tekijät

Sari Kinnunen
Viestinnän harjoittelija