Takaisin sivun yläreunaan

Ääni johdattaa historiaan

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Hannu Miettinen/Kuopion taidemuseo, Reetta Tiainen | Kaupallinen yhteistyö

Äänitteet johdattavat kulttuurin ja historian maailmaan turvallisesti.

Kuopion korttelimuseo ja taidemuseo ovat panostaneet audio-opastuksiin. Intendentti Pekka Kankkusen mukaan Korttelimuseo sai korona-avustusta Omatoiminen ääniopastus -hankkeen toteuttamiseen. Ääniopastuksissa on valikoituja poimintoja kaikista rakennuksista, ja ne on toteutettu runsaasti kuvailemalla, jotta tunnelmaan pääsee myös kotoa käsin.

– Opastuksissa kurkistetaan kuopiolaisten arkeen reilu sata vuotta sitten eri ammattiryhmien kautta. Mukana on muun muassa apteekkari, kutoja ja virkamies, kuvailee Kankkunen. Opasteet ovat saatavilla myös selkokielellä.

Taidemuseolle audio-opastuksia on tehty museon kahdeksasta kokoelmanäyttelyn teoksesta. Intendentti Marja Lounin mukaan opastukset korvaavat hyvin perinteisen opastuksen pandemia-aikana. Samalla äänitteen avulla päästään syvemmälle yksittäiseen teokseen tai taiteilijaan.

Vierailija voi poimia valikoimasta mieleisensä audio-opastuksen.

 

– Valikoimassa on uutta ja vanhaa taidetta – kaikkiahan ei tarvitse kuunnella, vaan vierailija voi poimia mieleisensä, vinkkaa Louni.

Molempien museoiden opastukset kuunnellaan oman mobiililaitteen ja kuulokkeiden avulla. Kaikki äänitteet löytyvät myös museoiden verkkoaineistoista. Kuopion museoilla on runsaasti myös muita verkkosisältöjä, jotka ovat vapaasti kaupunkilaisten ja matkailijoiden käytettävissä.

– Kesäpäivään sopivat hyvin myös virtuaaliset kaupunkiseikkailupelit. Ne johdattavat patsaalta tai muistolaatalta toiselle ja kertovat tarinaa teoksien takaa. Pelin avulla selviää esimerkiksi, kuka on Veljmies ja miksi hän on Kuopiossa, havainnollistaa Louni.

Tutustu Kuopion museoiden tarjontaan:
Kuopion korttelimuseo: www.korttelimuseo.fi/aaniopas
Kuopion taidemuseo: www.kuopiontaidemuseo.fi
www.kuopionmuseot.fi/verkkosisaltoja

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Kuopion kaupunki

Tulliportinkatu 31, 70110 Kuopio
Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä