Takaisin sivun yläreunaan

Hankeuniversumi sanoitettiin eläväksi

Kuvat Marc Sabat

Vetovoimainen Pohjois-Savo -julkaisu lunasti nimensä kertomalla maakunnan vetovoimasta ihmisten ja tarinoiden kautta.

Hanketoiminnassa pyörivät isot rahat, mutta niiden aikaansaama kehitystoiminta saattaa jäädä suurelta yleisöltä pimentoon. Pohjois-Savon liitto päätti tuoda ohjelmakauden päättymisen kunniaksi kaiken kansan tietoon, mitä kaikkea EU-rahoituksella on viime vuosina saatu aikaan.

– Ajatuksena oli tehdä tulosjulkaisu. Halusimme tuoda esiin tarinoita siitä, mitä hankeuniversumissa tapahtuu ja millaista näkymätöntäkin kehitystyötä maakunnassa tehdään, kertoo viestintäasiantuntija Jari Sihvonen Pohjois-Savon liitosta.

Oodian kanssa palaveeraamisen jälkeen syntyi nopeasti yhteinen näkemys, että tulosjulkaisu voisi olla erikoisaikakausilehti, jossa kerrottaisiin kattavasti Pohjois-Savon vetovoimatekijöistä.

– Oodialaisten osaaminen toimi hyvänä sisäänvetäjänä ja yhteinen sävel löytyi nopeasti. Kaikesta tekemisestä huokui vaivattomuus, Sihvonen kertoo.

Lopputuloksena syntyi Vetovoimainen Pohjois-Savo -erikoisaikakausilehti, joka kokosi yhteen pohjoissavolaisia menestystarinoita. Lehti julkaistiin loppuvuodesta 2020, ja sitä jaettiin ympäri Pohjois-Savoa sekä maakunnan rajojen ulkopuolella Brysseliä myöten.

– Lehti on erittäin luettu. Siinä oli monipuolisesti esitelty paitsi hankkeita, myös pohjoissavolaisia menestystarinoita sekä pienempienkin kuntien elämän kirjoa. Sitä miten tarkasti lehteä luettiin, kuvastaa hyvin eräs saamani palaute. Vehmersalmelainen soitti ja sanoi, että jokamiehen oikeuksista kertovaan listaan tulisi täsmentää, ettei avotulta saa tehdä ilman maanomistajan lupaa, Sihvonen naurahtaa.

– Oodian tiimi toteutti artikkelit vaivattomasti. Erityisen ilahduttavaa on se, että välillä kieltämättä vaikeaselkoinen hankemaailma ja -kieli heräsivät lehdessä eloon. Aikakausilehti kestää hyvin aikaa ja sitä on meillä edelleen jaossa, Sihvonen mainitsee.

Yhteistyössä Sihvonen arvosti erityisesti sisältötiimin näkemyksellisyyttä ja asiantuntevuutta. Ehdotuksille uskallettiin sanoa myös ei.

Koska jo ensimmäinen yhdessä toteutettu tulosjulkaisu onnistui hyvin, Sihvonen näkee mahdollisena, että yhteistyötä jatketaan myös tulevaisuudessa.

– Kunhan saamme uuden ohjelmakauden haut auki ja uusia hankkeita liikkeelle, miksipä emme tekisi lehdelle jatko-osaa. Lehden sivuilla hankesuunnitelmista kerrotaan ihmisten ja tarinoiden kautta, jolloin lukijalle avautuu uusia näköaloja ja näkymiä, Sihvonen summaa.

Poimintoja artikkeleista

Jaa artikkeli