Takaisin sivun yläreunaan

Sitä oikeaa etsimässä

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Oodia/Topias Tölli | Kaupallinen yhteistyö

Osaajapula haastaa työnantajia kilpailussa parhaista ehdokkaista.

Hyvä johtaminen ja motivoitunut henkilöstö ovat lähtökohta liiketoiminnan menestykselle. Parhaiden osaajien löytyminen tai tehtävään houkutteleminen voi kuitenkin olla haastavaa. Siksi yhä useampi yritys käyttää apuna ulkopuolista rekrytointi- ja suorahakukumppania.

– Rekrytointi kannattaa suunnitella huolella, ja prosessiin on hyvä varata riittävästi aikaa. Puutteellisesti tai kiireessä toteutettu rekrytointi saattaa tuoda ei-toivotun lopputuloksen, ja kallein rekrytointi on tunnetusti epäonnistunut rekrytointi. Rekrytoinnin ammattilaisen hyödyntäminen sekä hakuprosessin huolellinen suunnittelu ja toteutus maksavat itsensä tehokkaasti takaisin, kertoo rekrytointikonsultti Hilkka Hirvasniemi MPS Kuopiosta.

Monialaisen tiimin voimin oikea osaaja ja työpaikka saadaan kohtaamaan, kertovat Kuopion MPS-konsultit Hilkka Hirvasniemi, Mika Herlin ja Anne-Maria Lehtinen (ei kuvassa) sekä palvelukoordinaattori Eeva-Leena Savolainen.

 

Yritys auttaa eri toimialojen asiakkaita löytämään osaajia erilaisiin tehtäviin yli 150 asiantuntijan voimin ja moderneja työkaluja hyödyntämällä. Hirvasniemen mukaan yrityksen konsulteilla on laaja rekrytointiosaaminen ja työkäyttäytymisen ymmärtäminen. Konsultit myös perehtyvät asiakkaan liiketoimintaan kattavasti. Näiden yhdistäminen vahvaan rekrytointimarkkinoinnin osaamiseen on avain asiantuntija-, päättäjä- ja johtajatason onnistuneisiin rekrytointeihin.

– Ilmoitushaku on kustannustehokkain vaihtoehto, kun potentiaalisia hakijoita on riittävästi ja tehtävästä halutaan viestiä julkisesti. Suorahaku on paras ratkaisu silloin, kun halutaan varmistaa ilmoitushaun ohella, että löydetään toimialan parhaat osaajat asiantuntija- ja keskijohdon tehtäviin. Suorahaku on tällä hetkellä suosituin rekrytointipalvelumme, sanoo Hirvasniemi.

Hyödyntämällä ilmoitushakua ja suorakontaktointia samanaikaisesti löydetään alan parhaat osaajat myös haasteellisimmissa rekrytoinneissa.

– Meillä on erillinen research-tiimi, jolla on erinomainen tuntuma eri liiketoiminta-alueiden osaajien löytämiseen suorahakutilanteissa niin Itä-Suomessa kuin pääkaupunkiseudullakin. MPS Executive Search -palvelumme vastaa puolestaan asiakkaiden tarpeisiin, kun etsitään luottamuksellisesti alan parhaita osaajia yritysten ylimpään johtoon tai hallitustyöskentelyyn, kertoo Hirvasniemi.

Hirvasniemen mukaan eri tehtävätasoille räätälöidyillä henkilöarvioinneilla varmistetaan, että oikeat osaajat sijoittuvat oikeaan tehtävään ja organisaatioon. Arviointien avulla tunnistetaan osaajien työkäyttäytymistä, kyvykkyyksiä, vahvuuksia, kehittymisalueita sekä tulevaisuuden potentiaalia.

– Henkilöarviointeja voi hyödyntää työsuhteen elinkaaren muissakin vaiheissa tai esimerkiksi organisaatiomuutosten yhteydessä, ei pelkästään rekrytointityökaluna, vinkkaa Hirvasniemi.

Hyödyntämällä rekrytointimarkkinoinnin osaajia yritykset varmistavat, että ilmoitukset julkaistaan oikeissa kanavissa ja ne näkyvät halutulle kohderyhmälle. Tämän päivän kanavaviidakossa vaihtoehtoja on paljon, ja välillä mainosta kannattaa kohdentaa erityisen tarkasti potentiaalisille ehdokkaille. Digikanavien rinnalla myös printtimediaa voi tarvittaessa hyödyntää ilmoittelussa ja imagomarkkinoinnissa.

MPS on suomalaisen johtajuuden ja työelämän asiantuntija. Yritys auttaa osaajien arvioinnissa ja löytämisessä sekä yksilöiden ja organisaatioiden kehittämisessä. Suomen toimistot ovat Kuopiossa, Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Turussa ja Vaasassa.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

MPS-Yhtiöt Kuopio

Snellmaninkatu 33, 70100 Kuopio
Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä
Topias Tölli