Luonnonvarakeskuksen mukaan riistanhoitomaksun eli kansankielellä metsästyskortin maksaa vuosittain noin 300 000 metsästäjää. Heistä noin kaksi kolmasosaa käy metsällä ja osallistuu riistanhoitoon. Miesvaltaisen harrastuksen keski-ikä on noin 50 vuotta. Kuopiolainen 34-vuotias Kerttu Summanen on harrastustilastojen poikkeus, sillä metsästäjistä naisia on noin seitsemän prosenttia.

– Minulle metsästys on harrastus ja ajanviete puolison ja kavereiden kanssa. Koska myös puolisoni Matti metsästää, meillä kotona syödään melkein pelkästään riistaa. Pakkasesta löytyy lähes koko ajan muun muassa sorsaa, hirveä ja jänistä, Summanen kertoo.

Summaselle metsästyksessä on tärkeintä, että se on tarkoituksenmukaista eli sitä kautta saa omalle lautaselleen ruokaa ja koko saalis tulee käyttöön. Metsässä liikkuminen on Summaselle luontaista, sillä jo pienenä hän liikkui mummonsa mukana ja oppi samalla tunnistamaan erilaiset kasvit ja linnut.

– Vaikka olen pitkään haaveillut metsästämisen aloittamisesta, ei meillä kotona oikeastaan harrastettu sitä. Ukki oli aikanaan metsästänyt, muttei enää silloin, kun minä olisin ollut sopivan ikäinen, muistelee Summanen.

Metsästäjätutkinnon Summanen suoritti keväällä 2019. Jokaiselta uudelta metsästäjältä vaaditaan metsästäjätutkinnon suorittamista. Hyväksytyn tutkinnon suorittaneella on oikeus lunastaa metsästyskortti. Tutkintoon voi valmistautua joko käymällä paikallisen riistahoitoyhdistyksen metsästäjäkurssin tai opiskelemalla samat asiat itsenäisesti.

– Kävin itse valmennuskurssin ja suosittelen sille osallistumista. Kurssilla käydään läpi kattavasti kaikki asiat sekä painotetaan eettistä ja kestävää metsästystä. Kurssilla on myös helpompi kysyä mietityttäviä asioita, kuvailee Summanen.

Suomen riistakeskuksen mukaan tutkinnon suorittanut saa valita, haluaako hän metsästyskortin mahdollisimman pian vai vasta seuraavan metsästysvuoden alusta eli 1.8. alkaen. Jos kortin haluaa heti, se saapuu postissa parin viikon kuluttua suorituksesta.

Metsästäjätutkinnot järjestetään useimmiten keväisin. Kesä kannattaa hyödyntää harjoitteluun ampumaradalla, jotta syksyllä on valmiina ensimmäiseen omaan metsästyskauteen. Metsästäjän pitää osata käsitellä aseita ja ampua turvallisesti, siksi harjoittelu ei koskaan tapahdu jahdin aikana. Isoja eläimiä, kuten karhua ja hirveä sekä muita sorkkaeläimiä, varten tulee suorittaa myös ampumakoe.

– Oman aseen saa käymällä poliisiasemalla ja osoittamalla metsästyskortin avulla, että sen hankkimiseen on pätevä syy. Usein suositellaan, että metsästäjä kuuluu johonkin metsästysseuraan ennen aseen hankintaa. Kun ostolupa on myönnetty, voi marssia asekaupoille. Monet ovat valinneet ja varanneet aseen jo ennakkoon ja lunastavat sen sitten, kun lupa on, Summanen kertoo.

Summasella itsellään on Kuopion asekauppa Armoriasta käytettynä hankittu kivääri sekä uutena ostettu haulikko. Jos omaa asetta ei halua hankkia, niin esimerkiksi toisen perheenjäsenen aseeseen voi hankkia rinnakkaisluvan.

– Meillä se ei olisi onnistunut, sillä olen Mattia lyhyempi. Kiväärin perätukkia jouduttiin lyhentämään minua varten ja haulikko ostamaan uutena, jotta sain itselleni sopivan mallin, kertoo Summanen.

Summasen pääase on kuitenkin Suomessa harvinaisempi taljajousi. Metsästäjäliiton mukaan jousimetsästyksen suosio kasvaa koko ajan. Suosion syitä ovat muun muassa lajin haastavuus, äänettömyys ja hyvin hallittavissa oleva laukauksen varoalue. Myös jousella ampuessa sorkkaeläinten ampuminen edellyttää ampumakoetta.

– Valitsin taljajousen koska se on kevyempi kantaa sekä turvallisempi ja hiljaisempi ase, luettelee Summanen.

Jousen valinnan myötä Summanen liittyi Ylä-Savon Jousimetsästäjät ja -ampujat ry:hyn. Yhdistyksellä on parin viikon välein vakioharjoitusvuoroja sekä 3D-treenejä, joissa mennään metsärataa pitkin ja koitetaan osua 3D-eläimiin.

Metsästäjäliiton mukaan jousimetsästys on eettistä ja valikoivaa, mutta haastavaa. Tyypillinen ampumamatka on 5–25 metriä, joten eläimen laatu ja laji ovat ampumahetkellä hyvin tiedossa. Saalis on myös useimmiten nuori ja varomaton yksilö, jonka saalistajat nappaisisivat luonnonmukaisestikin.

– Jo pelkästään metsästyksen harjoittelu on opettanut minulle muun muassa kärsivällisyyttä. Kun olin muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa mukana hirvipassissa, olin niin hermostunut, että höpötin koko ajan. Jännä juttu, ettei meidän lähellämme näkynyt yhtään hirveä, virnistää Summanen.

Metsästystä aloittavan kannattaa Summasen mukaan kysäistä joltain tutulta, pääsisikö hän mukaan johonkin jahtiin. Seurojen jäsenet voivat usein ostaa vierailijalupia, joiden kanssa voi tulla mukaan. Vierailijat eivät tarvitse vielä metsästyskorttia tai aselupaa, sillä teoriassa kuka tahansa saa tulla hirvi- tai majavapassiin katsomaan jahtia.

– Monille metsästys on elämäntapa ja koko perheen harrastus. Kilometrien kävely tai hiihtäminen on myös hyvää hyötyliikuntaa. Minullakin on ollut 13-vuotias siskontyttö mukana hirvipassissa, kertoo Summanen.

Summanen kannustaa nuoria ja naisia lähtemään reippaasti mukaan. Hän on oman seuransa ainoa nainen ja samalla nuorin jäsen, joten nuoria kaivataan mukaan. Harrastuksen aloittaminen voi olla hintavaa, koska uuden metsästäjän täytyy suorittaa tutkinto, liittyä metsästysseuraan, hankkia luvat, aseet ja varusteet, mutta sen jälkeen metsästysseurojen ja -kortin vuosimaksut ovat muutamia kymppejä. Lisäarvoa puolestaan itselle tuo pöytään tuotu ruoka.

– Aseet ovat kuitenkin lähes ikipelejä, kun ne huolletaan jokaisen käyttökerran jälkeen. Taljajouseenkin täytyy hankkia vain tarvittaessa uusia kuluvia osia, kuten jänteitä ja nuolihyllyjä, Summanen sanoo.

Vaikka entinen suomalainen elinehto onkin muuttunut harrastukseksi, se ei poista metsästyksen merkitystä. Monelle se on elämäntapa, keino saada puhdasta ruokaa sekä yhteisöllisyyttä elämään. Metsästäjät myös hoitavat alueensa riistaa ja luontoa sekä osallistuvat riistanlaskentaan.