Takaisin sivun yläreunaan

Vangitse ohikulkijoiden katseet

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Oodia/Mirka Happonen, Kuopion Messujen Tekijä | Kaupallinen yhteistyö

Näyttävillä teippauksilla jäädään mieleen ja houkutellaan ohikulkijat sisälle asti.

Kesällä ihmiset liikkuvat paljon kaupungista toiseen ja varsinkin myös kävellen ja pyöräillen, jolloin maisemia ehtii katsoa ihan eri tavalla. Matkailijoita ajatellen omat ikkunateippaukset ja kyltit kannattaa laittaa jiiriin kuumimmaksi lomasesongiksi.

– Yrityksillä on paljon maksutonta pinta-alaa, jota voi hyödyntää näkyvyydessä. Teipata voi niin ikkunat, autot, veneet, mopot ja vaikka polkupyörät, listaa Anna Maija Korkelainen Kuopion Messujen Tekijältä.

Ajoneuvot ja peräkärryt ovat mainiota näkyvyyttä, kun ne suhaavat paikasta toiseen. Korkelainen suosittelee, että hankittu tila hyödynnetään maksimaalisesti omalla brändi-ilmeellä, kampanjamaisesti tai pitkäaikaisemmin. Esimerkiksi tavallinen auton teippaus on paikoillaan parissa tunnissa.

– Viime aikoina on yleistynyt myös toimitilojen visuaalisuuden huomioiminen. Esimerkiksi näyttävyyttä tilaan saadaan muotoon leikatulla 3D-logolla. Yksilöllisillä tapettitulosteilla saadaan yritysten auloihin ja toimitiloihin nopeasti ja edullisesti uutta uniikkia ilmettä. Tapeteilla voimme luoda seinälle vaikka maiseman, kuvailee Korkelainen.

Ammattitaitoisesta tiimistä löytyy osaamista kaikkiin visuaalisuuteen liittyviin tarpeisiin.

 

Messujen Tekijä on kuopiolainen perheyritys, jolla on vuosikymmenten kokemus mainospalveluista. Materiaalit ja välineet kehittyvät jatkuvasti, joten asiakkaat saavat käyttöönsä aina parhaat ratkaisut. Yrityksen ammattilaiset suunnittelevat ja toteuttavat kaikki mainostyöt teipeistä esitteisiin.

– Esimerkiksi aloittavalle yrittäjälle toteutamme kaiken alkuun tarvittavan: graafisen suunnittelun, logon, käyntikortit, esitteet, teippaukset ja ilmoitusaineistot lehtiin tai sosiaaliseen mediaan, vinkkaa Korkelainen.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Kuopion Messujen Tekijä Oy

Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä
Mirka Happonen