Takaisin sivun yläreunaan

Hyvän mielen kuusi

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Pixabay | Kaupallinen yhteistyö

Joulukuusen halutaan olevan pienehkö, ekologinen ja suomalainen.

Kuusenhakureissu on monelle joulunajan tärkein perinne. Jokaiseen kotiin löytyy varmasti sopiva kuusi, sillä puiden koko- ja hintaskaala on vuosien varrella laajentunut. Myös pienet, ja sitä kautta edullisemmat, kuuset ovat suosittuja. Kuusen pääsee luvallisesti itse sahaamaan Hiltulanlahden noutoviljelmällä.

– Meiltä saa tarvittaessa sahan lainaan, vinkkaa tilan omistaja ja joulukuusimyyjä Harri Koponen ja jatkaa: tyypillisesti jouluaattoa edeltävä viikonloppu on kaikkein vilkkain. Varsikin lapsiperheille oman joulukuusen valitseminen ja sahaaminen itse on elämys.

Ihmiset haluavat tehdä kestäviä valintoja myös jouluaikaan, joten itse sahattu paikallinen joulupuu sopii ajatusmaailmaan hyvin. Joulukuusten valinnassa suomalaisuus ja lähellä viljellyt kuuset ovat muutenkin olleet kasvavassa suosiossa. Koponen tuumaakin, että ekologisin kuusi on suomalainen, lähellä tuotettu puu. Koposen omat kuuset viljellään Leppäviralla, joten niissäkin kuljetusmatkat pysyvät lyhyinä.

– Suosituksen mukaan kuusi kannattaa kaataa aikaisintaan neljä viikkoa ennen käyttöä. Lähipuussa tämä toteutuu. Omat puut kaadan joulukuun ensimmäisellä viikolla, kertoo Koponen.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Kuusipuu Koponen

Noutoviljelmä
Kotirinne 54,
70870 Hiltulanlahti
Viljelijä/myynti:
Harri Koponen,
puh. 045 223 4500

Varastomyynti
Peipposentie 8,
70300 Inkilänmäki
Myynti: Reijo Koponen,
puh. 050 356 8681
www.kuusipuu.fi

Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä