Takaisin sivun yläreunaan

Kantti vastaa muuttuvan maailman tarpeisiin

Teksti Oodia/Maiju Korhonen | Kuvat Oodia/Mirka Happonen, Wille Markkanen | Kaupallinen yhteistyö

Kantti eli tiedon ja tarinoiden kortteli elää ajassa ja tarjoaa asiakkailleen unohtumattomia kokemuksia nykyaikaisin menetelmin.

Uudistuksen myötä Kuopion museo ja Kuopion kaupunginkirjaston pääkirjasto ovat sulautuneet yhdeksi kokonaisuudeksi, Kantiksi. Vaikka museo ja kirjasto toimivat kumpikin tahoillaan, niiden välinen vuoropuhelu on selvästi havaittavissa. Hyvä esimerkki korttelin yhteisestä toimintakulttuurista on kesemmällä avautuva, mukaansatempaava L3DNARDO DA VINCI-näyttely, jossa seinälle heijastuva hologrammi ja lisätyn todellisuuden maailma saavat olon tuntumaan siltä kuin seisoisi sisällä näyttelyssä.

– Museon avajaisnäyttely tulee näkymään kirjaston puolella muun muassa renessanssin kirjallisuuden esiinnostamisena, kirjallisuustapahtumina ja piirustuskilpailuna, jotka pohjautuvat pitkälti L3DNARDO-teemaan, museolehtori Sanna Reinikainen sanoo.

Kantin aulassa palvelee Museokauppa.


Tulevaisuudessa näyttelyt
levittäytyvät toisinaan myös aulan yhteydessä sijaitsevaan monitoimitilaan, joka tarjoaa tilat tapahtumille ja maistiaisille museon vaihtuvista näyttelyistä.

– Lisäksi aulassa palvelevat ryhmille suunnattu, monipuolisella laitteistolla varustettu luokkamainen työpajatila, Museokauppa ja kevään edetessä myös Kahvila Kantti sekä Museokadun puolelle avattava viihtyisä 40 istumapaikan terassi, Reinikainen kertoo.

Parin viimeksi kuluneen vuoden aikana toteutetun pääkirjaston sisäremontin yhteydessä tehtiin toiminnallisia muutoksia erityisesti lasten ja nuorten tiloihin. Uudistustyön henki oli osallistava, mikä mahdollisti lasten ja nuorten toiveiden kuulemisen heille suunnattujen tilojen suunnittelussa. Yhteistyön tuloksena syntyivät monipuoliset tilat leikille ja luovuudelle sekä hiljaiset ja rauhalliset etätyöskentely- ja ryhmätyötilat opiskelu- ja työelämän tarpeisiin. Lisäksi asiakaskyselyn ja yhteistyökumppaneiden toiveiden pohjalta pääkirjaston kaupunkiverstas varustettiin asiakaskäyttöön tarkoitetuilla ompelukoneella ja 3D-tulostimella. Myös museo- ja pääkirjastopalvelujen saavutettavuus on parantunut uudistuksen myötä.

Kuopion museon ja Kuopion kaupunginkirjaston kokonaisuus avautuu yleisölle viimein kesällä 2021. Kuva Wille Markkanen

 

– Sisäänkäynnit sekä Museokadun että Maaherrankadun puolelle mahdollistavat suurienkin ryhmien vaivattoman pääsyn korttelin auloihin. Kokonaisuuden täydentävät ajanmukaiset säilytys- ja wc-tilat sekä aiempaa huomattavasti laajempi, tulevaisuudessa verkkoon laajentuva museokauppa, Reinikainen kertoo.

Verkkokauppa tulee parantamaan asiakasmukavuutta tuomalla korttelin palvelut helposti jokaisen saataville aineiston, tilojen ja palvelujen varaus- ja maksumahdollisuuksien myötä.

– Uudessa Kantissa, niin museon kuin kirjastonkin puolella, on paljon oleskelutilaa. Toivomme, että kaupunkilaiset löytävät täältä oman paikkansa, Reinikainen sanoo.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Kuopion museo

Museokatu 1
Jaa artikkeli

Tekijät

Maiju Korhonen
Mirka Happonen