Takaisin sivun yläreunaan

Postinjakamisesta luksustaksimatkoihin

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Jape Tiitinen, Oodia/Mirka Happonen | Kaupallinen yhteistyö

Taksilla pääsee paikasta toiseen, mutta myös matkasta voi tehdä elämyksen.

Vielä 1990-luvun puolivälissä taksit kuljettivat usein maaseutualueiden postia. Kangaslammin auton Pekka Loikkanen muistaa, kuinka hän pikkupoikana lähti Simo-isän mukana postikierrokselle ennen koulun alkua. Puoli neljältä aamuyöllä lähdettiin jakamaan lehtiä ja siitä kierroksen jälkeen sujuvasti ajamaan koulukyytejä.

– Isä perusti yrityksen vuonna 1996 ostamalla ensimmäisen diesel-Mazdan. Siitä asti on ajettu taksia, koulukyydityksiä ja linja-autoa, muistelee Loikkanen. Loikkasen vanhemmat pyörittävät edelleen Varkauden pään linjavuoroja, koulukyytejä ja tilausliikennettä. Lisäksi yritys hoitaa tästä syksystä alkaen myös ison osan Siilinjärven alueen koulukuljetuksista.

Pekka Loikkanen, Sofia Suuronen ja Roope Ronkainen ajavat monenlaisia taksikyytejä tilausajoista esteettömiin edustuskuljetuksiin. 

Yrittäjäperheen kasvattina Loikkanen tuli yrityksen toimintaan vuonna 2008. Nyt hän vastaa käytännössä koko Kuopion alueen taksi- ja tilausliikenteestä. Vakavaraista yhtiötä on ollut mielekästä kehittää, sillä isä on luottanut poikansa tekemiseen. Tällä hetkellä yrityksessä on yli 20 työntekijää, kaikkiaan 11 taksia sekä 6 linja-autoa.

– Tolpalta ajamme VieVie-brändin alla, minkä lisäksi meillä on muutama erikoisvarusteltu auto. Elämyksellisen luksusauton kyydissä jokainen voi tuntea olevansa arvovieras, kertoo Loikkanen.

Monipuolinen kalusto varmistaa myös sen, että asiakkaalle voidaan taata täyden palvelun kokemus. Edustusajoissa taksissa ei ole kylttiä tai mainoksia ja maksupäätteet piilotetaan. Kuljetuksen yhteyteen on mahdollista saada myös henkilöturvauspalvelu. Lisäksi vaikkapa hääseurueen kuljettaminen juhlapaikalle onnistuu mainiosti, kun käytössä on laadukas linja-auto. Hääpari puolestaan voi nautiskella matkasta vaikkapa S-sarjan Mercedes Benzin tai 7-sarjan BWM:n kyydissä. Matkasta tulee ikimuistoinen kokemus, kun sen aikana saa napsautetuksi päälle vaikkapa kuumakivihieronnan.

– Ihmiset ovat olleet nyt paljon kotosalla, ja kun jonnekin lopulta lähdetään, halutaan myös matkaan panostaa. Laitamme puvut päälle, virvoitusjuomat kylmään ja huolehdimme, että matkakin on elämys, kuvailee Loikkanen.

Toimintaa myös kehitetään jatkuvasti. Loikkanen on aina ollut innokas autoharrastaja, mikä on nyt saanut uuden ilmenemismuodon takseissa. Hän pitää tärkeänä, että autoissa on hyvät varusteet ja niillä on ilo kulkea bisnesmatkoja tai perinteisesti taksitolpalta kotiin. Kalusto on aina uudehkoa, ja siinä on parhaimmat päästöluokitukset. Käytössä on myös plug-in-hybridejä, joiden kyydissä lyhyet kaupunkimatkat kulkevat täysin sähköllä.

– Tavoitteena on paitsi tarjota premium-taksipalvelua myös pienentää hiilijalanjälkeä mahdollisimman paljon. Ensi keväänä kalustoa tulee täydentämään Mercedes Benzin EQS-sähköauto. Kyseessä on maailman ensimmäinen täyssähköinen luxury sedan -luokan edustusauto. Kantamaa autolla on jopa 770 kilometriä, kertoo Loikkanen.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Kangaslammin auto

Taksipalvelut
puh. 0400 251 525
Tilauskuljetukset
puh. 040 847 9685
info@kangaslamminauto.fi
www.kangaslamminauto.fi

Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä
Mirka Happonen