Takaisin sivun yläreunaan

Läpinäkyvyyttä viestintään datan visualisoinnilla

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Savonia/Mikko Lappalainen | Kaupallinen yhteistyö

Ihmisen on helppo muistaa ja käsittää visualisoitua tietoa.

Dataa on valtavasti, joten tiedon esittämistapaan täytyy kiinnittää huomiota. Data-analytiikan merkitys on korostunut varsinkin kestävän kehityksen viestinnässä.

– Vastuulliset arvot jäävät helposti sanahelinäksi. Aidoilla tuloksilla voidaan havainnollistaa vaikkapa aurinkopaneelien tuottama säästö, kuvailee projektipäällikkö Ulla Santti Green Data Future Solutions -hankkeesta.

Tutkimuspäällikkö Harri Auvinen kertoo, että hankkeen erityisenä kohteena on uusiutuvan energian tuotannon määrän, säästettyjen hiilidioksidipäästöjen ja investointien kannattavuuden havainnollistaminen. Tavoitteena on tehdä kestävän kehityksen investoinneista yrityksen kilpailuetu.

Visualisoitu data sopii markkinointiin tai tiedolla johtamisen työkaluksi. Käytännössä se voi olla vaikkapa kiinteistön veden kulutuksen esittäminen liikennevalomallilla. Punaisesta väristä hoksaa heti, että kulutuksessa pitää vielä skarpata.

– Datan visualisointi on oleellista kestävän kehityksen edistämisessä. Sillä konkretisoidaan muutos paitsi kuluttajille, myös organisaation sisällä, jotta kestävän kehityksen strategia on tuotavissa käytäntöön, kertovat projektityöntekijä Jasmin Raitala ja TKI-asiantuntija Silja Huttunen.

Kestävän kehityksen investointien tuoma muutos on helpompi konkretisoida visuaalisen datan avulla, kertoo Green Data Future Solutions -hanketiimi.

 

Jotta dataa voidaan hyödyntää markkinoinnissa, projekti-insinööri Jesse Honkanen muistuttaa, että vaikuttava visualisointi edellyttää datan ymmärtämistä sekä toimivia keruu- ja käsittelyprosesseja. Hankkeen yrityskumppanit ovat Jätekukko, Kuopas, Niiralan Kulma, Hurry, e-Sollertis, Data Group ja SuomiSolar. Hankkeen puitteissa järjestetään kaikille avoimia verkkotapahtumia, joista yritykset voivat saada vinkkejä omaan työhönsä. Projektia toteuttaa Savonia-ammattikorkeakoulu ajalla 1.8.2020–31.5.2023.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Green Data Future Solutions

Projektipäällikkö Laura Leppänen
Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä