Takaisin sivun yläreunaan

Lasten kanssa Kuopiossa

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Kuopion Kaupunki/Vicente Serra | Kaupallinen yhteistyö

Lasten kanssa lomailu ja reissaaminen onnistuvat mahtavasti myös kalakukkokaupungissa.

Brahenpuisto

Pikku Kakkosen puistonakin tunnetussa leikkipuistossa lapset innostuvat tiikeriliukumäestä, keinuista, kiipeilytelineestä sekä labyrintista. Voipa siellä ulkorumpujakin paukutella! Monipuolinen leikkipaikka ja sen parkouralue viihdyttävät myös vanhempia lapsia. Alueella on myös paljon puistoaluetta sekä pieni ranta.

Väinölänniemen uimaranta

Kuopion isoin ja suosituin uimaranta on Väinölänniemi eli tuttavallisemmin Vänäri. Alueella on iso hiekkaranta, jossa kelpaa rakentaa hiekkalinna. Rannalla on myös uimavalvonta sekä hyppytorni, jossa hurjapäät pääsevät elementtiinsä. Uimarannalla on palmuistaan tunnettu Cafe Väinö, josta voi vuokrata urheiluvälineitä, pelejä ja uimaleluja.

Hapelähteen puisto

Pallopeleistä innostuneiden kannattaa suunnata Hapelähteen lähiliikunta-alueelle. Puistossa on suosittu pienpeliareena, jossa voi pelata muun muassa jalkapalloa ja koripalloa. Leikkipaikka puolestaan vetää puoleensa kiipeilemään ja temppuilemaan. Puisto sopii hyvin myös esimerkiksi mölkyn pelaamiseen.

Valkeisenlammen alue

Lasten kanssa kannattaa suunnata Valkeisenlammelle. Lammen Niiralan puoleisessa päässä on lasten liikennepuisto ja Uppo-Nallen leikkipuisto, jossa saa rauhassa kiipeillä, telmuta ja keinua. Toisessa päässä on pienpeliareena, rantalentopallokenttä sekä matala, lapsille sopiva uimaranta. Lammen ympäri pääsee kiertämään tasaista reittiä pitkin, ja matkan varrelta löytyy erilaisia kasveja tutkittavaksi.

Liikennepuisto

Valkeisenlammen vieressä sijaitseva liikennepuisto on avoinna arkisin kello 10–17. Liikennepuistossa pääsee ajamaan polkuautoilla ja opettelemaan liikennesääntöjä. Puisto on kaikille avoin ja maksuton, ja siellä saa huristella polkuautoilla niin paljon kuin jaksaa. Ainoastaan ruuhka-aikoina ajamista rajoitetaan 10 minuuttiin. Oma pyöräilykypärä kannattaa ottaa mukaan.

Tori

Lasten lelukirppiksiä järjestetään keskiviikkoisin kello 10–14 säävarauksella. Kirppiksillä lapset pääsevät myymään vanhoja vaatteitaan tai lelujaan toisille lapsille. Torilla on myös leikkipaikka, useampi pomppulinna sekä valtavasti mainiota evästarjontaa. Lähettyviltä löytyy shoppailumahdollisuuksia, kuten Lelukauppa Partanen, lastenvaatemyymälä Kaiku Kids, Askartelukulma sekä Lastentarvike.

Katujuna

Kuopiota pääsee tutkimaan mainiosti katujunan kyydissä! Kukko-Pekka kuljettaa kaikenikäiset läpi Kuopion maisemien. Kyytiin voi hypätä vaikkapa torilta, jonka jälkeen junalla pääsee muun muassa Kuopion museon, sataman ja Väinölänniemen kautta takasin keskustaan. Kaupunkikierros kestää noin 50 minuuttia.

Lumottu metsä

Kauppakeskus Minnan kellarissa sijaitseva Lumottu metsä on kaikille avoin lastenmaailma. Upean näköisessä satumaailmassa on taikametsä, pallomeri sekä erilaisia pelejä pelattaviksi. Lisäksi tilasta löytyy lastenhoitohuone, jossa on erillinen imetystila. Lastenmaailmassa on myös mikro, jossa voi kätevästi lämmittää esimerkiksi soseet.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

I love Kuopio -kaupunkiopas

Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä