Takaisin sivun yläreunaan

Tukea tehokkaaseen rekrytointiin

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Oodia/Mirka Happonen | Kaupallinen yhteistyö

Kattava rekryilmoitus auttaa löytämään potentiaaliset tekijät.

Rekrytointi on iso investointi ja ponnistus, joten ammattilaisten apu tulee tarpeeseen. Loppuvuonna 2021 Scantarpin täytyi rekrytoida uusia tuotantotyöntekijöitä, joten yrityksessä käännyttiin TE-toimiston puoleen.

– Minulle esitettiin muutamia erilaisia vaihtoehtoja, kuten rekrykoulutusta sekä ulkomaalaisten osaajien rekrytointia. Vaihtoehdoista julkinen haku oli tällä kertaa meille sopivin, kertoo henkilöstörekrytointeihin osallistuva Kirsi Grahn Scantarpilta.

Yritys on Pohjoismaiden suurin korkealaatuisten päällystettyjen kankaiden ja suojausmateriaalien valmistaja. Kankaita käytetään esimerkiksi ratsastusmaneeseissa, hallikatteissa ja biokaasusäiliöissä. Alalle ei ole omaa valmistavaa koulutusta, mikä täytyy huomioida myös rekrytointi-ilmoituksessa.

Saimme kaivattua apua rekrytointiin TE-toimistolta, kertoo Kirsi Grahn Scantarpilta.

 

– Avoimen työpaikan tekstiin kannattaa panostaa. Työnhakija kiinnostuu paikasta, kun ilmoitus on informatiivinen, laadukas ja realistinen. Työtehtävä täytyy kuvata selvästi, ja ilmoituksesta tulee käydä ilmi tarvittavat taidot, palkkaus ja hakumenettely, luettelee asiantuntija Jaana Kattainen TE-toimistolta.

Grahn sai vinkiksi nostaa ilmoituksessa muun muassa sorminäppäryyttä. Erityistä kiitosta Grahn antaa Kattaiselle hyvästä palvelusta. Hänelle oli tärkeää, että prosessissa oli koko ajan mukana asiantuntija, joka piti yhteyttä ja varmisti, että kaikki sujuu suunnitellusti.

– Saimme runsaasti hyviä hakemuksia. TE-toimisto auttoi ilmoituksen somemarkkinoinnissa, ja jaoimme linkkiä omissa kanavissamme. Meille jäi hakemusten seulonta ja ihmisten haastattelu. Ensimmäiset tekijät on saatu jo rekrytoitua, iloitsee Grahn ja kertoo hyödyntävänsä TE-toimiston palveluita jatkossakin.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

TE-toimiston yrityspalvelut

Puh. 0295 043 502 (arkisin 9–16.15)
www.toimistot.te-palvelut.fi/pohjois-savo/yrityspalvelut

Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä
Mirka Happonen