Takaisin sivun yläreunaan

Uudelle uralle työvoimakoulutuksella

Teksti Oodia/Joona Paakkanen | Kuvat Oodia/Mirka Happonen | Kaupallinen yhteistyö

Kaipaatko uutta puhtia työuralle? Ammatillinen työvoimakoulutus tarjoaa tehokkaan väylän uuteen ammattiin.

Työvoimakoulutus on tutkitusti tehokasta. Tampereen yliopiston ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen julkaiseman tutkimuksen mukaan ammatillinen työvoimakoulutus edistää hyvin myös vaikeammin työllistyvien ryhmien työllistymistä.

Erinomaiset tulokset ilmenevät korkeana asiakastyytyväisyytenä. Vuonna 2019 asiakkaista 83,1 prosenttia kertoi koulutuksen onnistuneen joko hyvin tai erinomaisesti.

Rautalammilla asuva Kristiina Pakarinen lukeutuu tyytyväisten työvoimakoulutettujen joukkoon. Aiemmin toimistotehtävissä työskennellyt Pakarinen irtisanoutui toimestaan keväällä 2019, sillä hän oli muuttamassa perheensä kanssa Suonenjoelta Rautalammille. Kesän päätyttyä hän otti yhteyttä Rautalammin kunnan työsuunnittelijaan, joka ehdotti juuri alkanutta Duuni edellä -lähihoitajakoulutusta.

– Hetken asiaa mietittyäni kävin Savon ammattiopiston soveltuvuustesteissä ja pääsin aloittamaan opiskelun. Yhtään en ole päätöstäni katunut, Pakarinen naurahtaa.

Tyytyväinen hän on ollut niin opetuksen laatuun kuin opiskelun mutkattomuuteenkin. Apua on aina ollut saatavilla, ja yhteistyö on toiminut sekä Savon ammattiopiston että TE-toimiston kanssa.

Rautalammilla asuva Kristiina Pakarinen lukeutuu tyytyväisten työvoimakoulutettujen joukkoon.

 

– TE-toimiston rooli on natsannut hyvin. Olen voinut keskittyä täysillä opiskeluun, kun henkilökohtaista opastusta on aina ollut saatavilla, Pakarinen kertoo.

Runsas työssäoppiminen on ollut oleellinen osa koulutusta. Pakarinen suoritti harjoittelunsa kehitysvammaisten parissa ja pääsi sitä kautta vakituiseen työsuhteeseen.

– Elämäni on mullistunut täysin. Voin varauksetta suositella työvoimakoulutusta kaikille vastaavassa tilanteessa oleville. On mahtavaa, että tällaisia hankkeita järjestetään myös pienemmillä paikkakunnilla. Kynnys opiskeluun pysyy matalana, kun voi opiskella ja hankkia ammatin kotikulmilla, Pakarinen riemuitsee.

 

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Pohjois-Savon TE-toimisto

PL 2000, Kuopio
www.toimistot.te-palvelut.fi/pohjois-savo

Työvoimakoulutus
tyovoimakoulutus.pohjois-savo@te-toimisto.fi

Valtakunnallinen koulutusneuvonta 
puh. 0295 020 702, koulutusneuvonta@te-toimisto.fi

Jaa artikkeli

Tekijät

Joona Paakkanen
Mirka Happonen