Takaisin sivun yläreunaan

”Riittää, että yksi tykkää” – Värikäs vuokrakoti ihastuttaa

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Oodia/Mirka Happonen

Kun itselle sopiva koti näyttää ja tuntuu omalta, siellä myös viihtyy pitkään.

Monissa vuokra-asunnoissa väri- ja materiaalivalinnat tehdään siten, että ne miellyttävät mahdollisimman monia. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisista asui vuokralla vuoden 2020 lopussa 34 prosenttia ja jopa 61 prosenttia alle 40-vuotiaiden asuntokunnista.

Potentiaalisia vuokralaisia sekä erilaisia tarpeita ja makumieltymyksiä on siten runsaasti. Persoonallisemmillekin asunnoille on kysyntää.

– Minulle asunnon valintakriteereissä painottuvat asunnon sijainti ja pohja. Etsin pitkäaikaista kotia, joten on tärkeää, että asunto on kaikin puolin sopiva, kuvailee Emmi Raatikainen.

Raatikainen on suhteellisen tuore kuopiolainen, jolle uuteen kotiin muuttaminen tuli ajankohtaiseksi alkuvuonna. Asuntoja selatessaan Raatikainen huomasi, että vastaan tuli vain muutamia kohteita, joihin oli hänen mielestään nähty vaivaa.

– Helsingissä asuessani vastaan tuli ehkä enemmän myös persoonallisempia koteja tai erikoisempia ratkaisuja, Raatikainen pohtii.

Raatikainen kokee, että hänen makuunsa sopiva koti löytyy luultavasti ennemmin vanhasta talosta kuin moneen makuun sopivasta uudiskohteesta. Lopulta silmiin osui ilmoitus 1970-luvulla rakennetun kerrostalon kompaktista kaksiosta, jota oli remontoitu yhdistäen sujuvasti talon aikakauden henkeä sekä modernimpia valintoja.

– Kun näin tämän asunnon, mietin, että onko tämä tyyliltään jopa liian moderni, mutta ajattelin, että omilla kalusteillani saan siihen kontrastia. Vaikka asunnon valinta tehdään järki edellä, kyllä näytössä pitää tulla fiilis, että voisi asua täällä, kuvailee Raatikainen.

Sekä Annika Vallo että Emmi Raatikainen molemmat arvostavat persoonallista kotia ja sen yksityiskohtia.

Epäkätevästä yksiöstä kompaktiksi kaksioksi

Onneksi fiilis syntyi ja vuokrasopimus allekirjoitettiin. Vuokranantaja Annika Vallo sanoo, että hän pyrki antamaan vuokrailmoituksessa niin paljon tietoa, että sen perusteella näyttöön tulevat vain oikeasti potentiaaliset katsojat.

– Riittää, että yksi tykkää. Vuokra-asuntoja on paljon tarjolla, joten persoonallinen kohde erottuu joukosta, Vallo kuvailee.

Vielä vuosi sitten asunto oli epäkätevä yksiö, sillä se oli aiemmin toiminut tiettävästi psykologin vastaanottona. Remontin myötä yksiö muuttui pikkukaksioksi, jossa on isompaankin tarpeeseen sopiva keittiö, erillinen makuuhuone sekä pirteä pikkukylpyhuone.

– Valkoisella ei erotuta massasta, joten mietin, millainen värimaailma voisi sopia mahdollisimman moneen sisustukseen. Vaalea vinyylilankku on kestävä ja jalalle miellyttävä ratkaisu, myös muu värimaailma on rauhallista ja selkeää olematta pelkkää valkoista. Remontoidessa värikkäiden pintojen työstäminen on myös itselle mielekkäämpää, joten siinäkin mielessä värivalinnoissa oli oma lehmä ojassa, Vallo naurahtaa.

Asunnon keittiö on jopa iso, kun ottaa huomioon, että asunnossa on vain 41 neliötä. Perinteisen keittokomeron sijaan keittiössä on runsaasti taso- ja kaappitilaa sekä tarvittavat koneet ja laitteet. Keittiön välitila on ladottu autenttiseen 1970-luvun tyyliin 15 x 15 -laatoilla.

– Keittiössä piti tasapainotella riittävän säilytystilan kanssa, mutta välttää keittiön vyöryminen olohuoneeseen. Siksi jätin toiselta seinältä yläkaapit pois ja kevensin vaikutelmaa freesillä laatoituksella, Vallo kertoo.

 

Vuokra-asunnosta kodiksi

Vastaremontointu asunto on kuin uusi. Kodin siitä kuitenkin tekevät asukkaan omat tavarat ja huonekalut sekä niihin liittyvät muistot. Raatikaisen huonekalut ovat kokoelma ystäviltä, sukulaisilta ja vintagekaupoista tehtyjä löytöjä. Ainoastaan sänky ja ruokapöytä ovat uutena hankittuja.

– Sohvan puolikkaan olen saanut aikoinani enolta, ja täydensin sitä ostamallani jatkopalalla. Sohva meinaa olla jopa vähän liian iso tähän asuntoon, mutta onneksi se toimii samalla vieraspetinä, Raatikainen kuvailee.

Omaa sisustustyyliään Raatikainen kuvailee boheemiksi vintageksi, jossa hän painottaa 1950–70-lukujen tyyliä. Värimaailmassa hän uskoo murrettuihin sävyihin, kuten ruskeaan, vihreään ja siniseen. Luonnolliset materiaalit, kuten puu ja rottinki, kulkevat läpi sisustuksen.

– Paheeni ovat erilaiset lasit ja tuolit. Jokainen tuoli tai jakkara tuo sisustukseen tiettyä leikkimielisyyttä, ja niitä on helppo vaihdella. Minulla on muun muassa äitini ja tätini vanhojen kirjoituspöytien tuolit varastossa odottamassa, josko ne vain mahtuisivat johonkin, naurahtaa Raatikainen.

Sisustustyyli ja valitut tavarat kertovat myös omistajastaan. Raatikainen hyödyntää paljon kirpputoreja ja vintagekauppoja, joista suurin osa hänen löydöistään on. Tuunaamisen avulla vanhatkin tavarat saavat uuden elämän.

– Rakastan myös yksityiskohtia, sillä ne viimeistelevät sisustuksen, Raatikainen summaa.

 

Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä