Digitalisaatiolla puhtaampia metsiä

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Oodia/Mirka Happonen | Kaupallinen yhteistyö

Metsät toimivat hiilinieluina, ja nyt myös metsäkoneiden hiilijalanjälki pienenee digitalisaation avulla.

Metsänomistajista 47 prosenttia asuu kaupungissa tai taajamassa, selviää Metsänomistaja 2020 -tutkimuksesta. Luonnonvarakeskuksen mukaan metsien hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen metsien käyttö. Digitalisaation hyödyntäminen parantaa myös metsätalouden ekologisuutta.

– Kiertotalousajattelu pitää metsämme puhtaampina. Kun vaseliinit, merkintävärit ja öljyt kulkeutuvat metsään ja takaisin uudelleentäytettävissä astioissa, muoviroska vähenee merkittävästi, havainnollistaa toimitusjohtaja Mikael Korkman Fomatecilta.

Yritys on kehittänyt älykkään EasyOrder-tilausjärjestelmän, jonka avulla leikkuuterät ja muut tarvikkeet ovat aina oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Metsäkoneiden leikkuuterät ovatkin avainasemassa tehokkaassa puunkeruussa. Tyypillinen metsäkone käyttää kolme terää per vuoro, ja päivässä ajetaan keskimäärin kaksi vuoroa.

– Tavoitteenamme on pitää terät pyörimässä 24/7. Jos koneet pysähtyvät terien teroittamisen ajaksi, niin metsässä seisoo miljoonalla kalustoa, joka ei tuota mitään. Tässä teroituspalvelumme on avainasemassa, kertoo Korkman ja jatkaa: Meidän on myös helpompi suunnitella ajoreitit mahdollisimman taloudellisiksi. Terävä terä säästää energiaa.

Metsäkoneiden terät teroitetaan robotiikan avulla

 

Automaatio perustuu paineentunnistukseen, jolloin järjestelmä tietää, milloin tavaraa tarvitaan jälleen. Korkmanin mukaan sovelluksen avulla metsäkoneet myös yksilöidään. Näin koneen vika voidaan havaita jo ennakoivasti, jos öljyä tai teriä kuluu yhtäkkiä poikkeuksellinen määrä.

Perinteisen valmistavan teollisuuden yrityksen hyppy digitalisaation maailmaan vaati kuitenkin apuvoimia. Sattumien kautta yritys päätyi DigiCenter North Savon verkostoon, jossa Marko Jäntti kumppaneineen auttoi automaattisen tilausjärjestelmän kehittämisessä ja Horizon 2020 -rahoituksen saamisessa.

– Ihmiset ovat tottuneet lomakepohjaiseen tilausjärjestelmään, mutta tämän innovaation avulla järjestelmä voi laukaista tilauksen automaattisesti, kun vaikkapa neljä tuotetta on enää jäljellä, kuvailee Jäntti.

Digitalisaation avulla edistetään kiertotaloutta, kertovat Marko Jäntti ja Mikael Korkman.

 

Yhteistyössä DigiCenterNS:n, Fomatecin, Funluksen, Motoajon ja Luken kanssa kehitetty sovellus perustuu materiaalivirtojen hallintaan. Jäntin mukaan sovellus mahdollistaa kiertotalouteen siirtymisen helposti. Sovellus skaalautuu monille toimialoille, ja sitä voi kehittää siten, että se tietää tuotteen painon perusteella montako tuotetta on jäljellä.

– Haluamme auttaa alueen yrityksiä menestymään digitalisaation avulla. Sovelluksessa on potentiaalia, joten haluamme kehittää tätä myös muiden yritysten kanssa, summaa Jäntti.

Pohjois-Savon DigiCenter ratkaisee yhdessä asiakkaiden kanssa haastavia ongelmia digitalisaation keinoin. Alueen DigiCenterNS on osa Digital Innovation Hub (DIH) -verkostoa, joka auttaa yrityksiä hakemaan kasvua digitaalisuudesta, kehittää alueen yritysten yhteyksiä kansainväliselle tasolle sekä auttaa alueen yrityksiä ja digiosaajia verkostoitumaan. Sovellusinnovaatio on rahoitettu DIH World -hankeesta, jota rahoittaa Horizon 2020 (Grant Agreement 952176).

DigiCenter North Savo
Marko Jäntti
puh. 040 355 2375
www.digicenterns.fi