Takaisin sivun yläreunaan

Hiihtämisen iloa Kuopiossa

Teksti Oodia/Joona Paakkanen | Kuvat Kehitysyhtiö SawoGrow Oy ja Kuopion kaupunki | Kaupallinen yhteistyö

Hiihtokausi starttaa jälleen. Yli 600 latukilometrin Kuopio tarjoaa parastaan maastohiihdon ystäville.

Kuopio on suomalaisen maastohiihdon tärkeimpiä keskuksia. Sen vaihtelevissa ja luonnonkauniissa maastoissa kulkee latuja jopa 600 kilometrin verran sekä vapaan että perinteisen hiihtotavan ystäville.

Kuopion kaupungin valvoja Hannu Parviaisen mukaan reittivalikoimasta riittää sivakoitavaa, olitpa sitten kokenut karpaasi tai aloitteleva hiihtoharrastaja.

– Yksi suosittu kohde on Puijon tornin kupeessa sijaitseva Ylä-Antikkala, jonka profiililtaan helppo latu sopii myös aloittelijoille. Lisähaastetta kaipaava voi jatkaa syvemmälle Puijon maastoihin, kuten Iivo Niskasen mukaan nimetylle Iivon lenkille. Kokeneemmille voi suositella myös Jynkänvuoren maastoja, Parviainen vinkkaa.

Kaupungin ylläpitämien latujen lisäksi kunnan alueella on myös yksityisten seurojen ja kyläyhdistysten huoltamia latuja. Parviainen kehottaa tutustumaan myös näihin vähemmän tunnettuihin reittivaihtoehtoihin.

– Liikkuvan Kuopion sivuilla on lisää tietoa eri laduista. Esimerkiksi Kuhasen latu Hiltulanlahdessa on esimerkki yksityisen seuran ylläpitämästä ladusta, Parviainen sanoo.

Kuopion hiihtokausi alkoi jo lokakuussa Tahkon ensilumenladun avauduttua. Tuttuun tapaan kaupungin latukartta löytyy Fluent Outdoors -palvelusta, josta voi seurata myös latujen kunnostusta reaaliaikaisesti. Tulevan talven uutuutena palvelussa ovat myös Nilsiä–Tahko-alueen ladut.

Monien odottamat jääladut kunnostetaan ja hoidetaan jääolosuhteiden mukaan. Niiden kunnostuksen aloittamisessa tärkein kriteeri on jään paksuus, joten sesongin huippu ajoittuu oletettavasti helmi-maaliskuun viikoille. Olosuhteiden jäällä myös tulee vakiintua.

Kevättalven koittaessa onkin mukava nautiskella jäällä aurinkoisista päivistä. Jääreittien varrella on myös muutamia taukopaikkoja, kuten latu- ja ulkoilukahviot Pilpan majalla ja Tervaruukissa, Parviainen neuvoo.

Kuopion ja Tahkon ajankohtaiset latutilanteet löytyvät osoitteesta https://kuopio.fluentprogress.fi/outdoors

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Kuopion kaupungin matkailuneuvojat

Jaa artikkeli

Tekijät

Joona Paakkanen