Takaisin sivun yläreunaan

Innovaatioista liikeideaksi

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Oodia/Mirka Happonen | Kaupallinen yhteistyö

Erilaisten ihmisten kohdatessa liikeideat kirkastuvat ja verkostot kasvavat.

Kun mahtava uusi liikeidea iskee, saa sen kaupallistamiseen onneksi paljon apua. Jos idea on vielä raakile, voi ensimmäisenä askeleena osallistua Havuja#!@%&! Bootcamp -innovaatioleirille. Kyseessä on viikonlopun kestävä ideakiihdytysohjelma, josta saa tietoa ja työkaluja muun muassa liikeidean synnyttämiseen ja todellisen markkinapotentiaalin löytämiseen.

– Leiri on tarkoitettu kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille. Sille voi tulla myös ilman omaa ideaa. Sekoittelemme porukkaa sopiviksi kokonaisuuksiksi: työskentely tapahtuu joko jo valmiissa tai uudessa tiimissä tai sparrausryhmässä, kertoo yritysasiamies Anu Häiväläinen Pohjois-Savon Business Centeriltä.

Ohjelman tavoitteena on antaa varmuutta lähteä kehittämään ideasta menestystarinaa. Leirejä on järjestetty nyt kaksi kertaa, ja kolmas innovaatioviikonloppu järjestetään tammikuussa 2021. Jatkossa leirejä on tarkoitus järjestää neljä kertaa vuodessa.

Niiden ideoiden, joilla on selkeä markkinapotentiaali, seuraava looginen askel on osallistua Havuja#!@%&! Accelerator -startup -kiihdytysohjelmaan. Kiihdytysohjelmat alkavat kerran vuodessa, mutta mukaan pääsee myös matkan varrelta.

– Mukaan voivat hakea sellaiset tiimit, joilla on uskottavuutta eli riittävä osaaminen suhteessa ideaan. Idean tulee olla uusi ja mielellään skaalattavissa kansainvälisille markkinoille. Lisäksi idean ja perustettavan yrityksen tarkoituksena on työllistää, kertoo innovaatioasiantuntija Harri Holopainen.

Ryhmä ihmisiä juttelee ja nauraa pyöreän pöydän ympärissä. Yksi henkilöistä osoittaa pöydällä olevia mallikappaleita.
Business Center on osa Business Kuopion palvelutarjontaa. Business Centerin toiminnan järjestävät Kuopion kaupunki, Savonia-AMK, Itä-Suomen yliopisto, Sakky sekä Varkauden ja Iisalmen kaupungit, ja se palvelee koko maakunnan alueella.

 

Jokaiseen ohjelmaan mahtuu kymmenen tiimiä. Tiimit myös sparrailevat keskenään. Yhteisiä tapaamisia on aluksi kerran viikossa ja jatkossa parin viikon välein. Ohjelma kestää vuoden, joten se vaatii osallistujilta aitoa sitoutumista.

– Jos idean suojausta ei ole vielä mietitty, niin silloin ryhmämuotoisen sparrauksen sijaan kannattaa suosia henkilökohtaisempaa valmennusta. Henkilökohtaiset tapaamiset omaan tahtiin sopivat myös niille, jotka ovat vaikka vielä muualla töissä, eivätkä voi täysipäiväisesti panostaa uuden liiketoiminnan syntymiseen, vinkkaa yritysneuvoja Marja-Leena Laitinen.

Lähtökohtaisesti Business Centeriin tulevat sellaiset yrittäjät, joiden liikeidea on ainutlaatuinen. Asiantuntijat auttavat myös kasvavia yrityksiä, joiden aikeena on kehittää olemassa olevan liikeidean lisäksi myös uusia tuotteita tai palveluita. Perinteisemmät toimialat ohjataan esimerkiksi Uusyrityskeskuksen palveluiden pariin.

– Panostamme yrittäjyyteen ja innovaatioihin sekä uusien palvelujen ja tuotteiden kehittämiseen. Meillä on monialainen tiimi, joten kauttamme saa todella monipuolisesti apua rahoituksesta esiintymisvarmuuteen, summaa Häiväläinen.

 

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Business Center Pohjois-Savo

Microkatu 1, 70210 Kuopio
Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä
Mirka Happonen