Takaisin sivun yläreunaan

Inspiraationa suomalainen mytologia

Teksti Oodia/Roosa Palokangas | Kuvat Oodia/Roosa Palokangas | Kaupallinen yhteistyö

Uniikit korut voivat syntyä luomalla uutta tai antamalla vanhalle korulle entisöinnin avulla toisen elämän.

Korut ovat kuin pieniä taideteoksia, jotka kertovat tarinaa ja symboloivat käyttäjälle usein jotakin itselle tärkeää. Uniikkien korumallien suunnittelu sekä vuodesta toiseen käytetyn kaulaketjun entisöinti ovat osa korumuotoilija Laura Lampisen arkea.

– On kiehtovaa, että tässä työssä vain taivas on rajana. Entisöin esimerkiksi juuri vanhasta sormuksesta kaulakorun, kun sormus ei enää palvellut käyttäjäänsä, kertoo Lampinen.

Innostus korumuotoilua kohtaan syntyi sattumalta, kun vierailu Savonia-ammattikorkeakoulun muotoilijoiden pajassa avarsi Lampiselle mitä kaikkea korumuotoilun maailma pitää sisällään. Lampinen päätti saman tien hakea kouluun, ja pääsi seuraavana syksynä opiskelemaan alaa.

Valmistuttuaan Lampinen oli kaksi vuotta töissä Kuopion KultArtissa, ennen kuin uskalsi perustaa Lampi Designin, joka tähtää kestävää aikaa vaalivaksi koruliikkeeksi. Yritys tarjoaa korujen entisöintiä, korjausta ja valmistusta. Liikkeestä löytyy myös jatkossa KultArtista tutuksi tulleita kunnostettuja vintage-koruja, joiden joukossa on muun muassa Kalevalan vanhaa tuotantoa. Liike sijaitsee H-talon alakerrassa Kuopion keskustassa.

Olemassa olevan valikoiman lisäksi Lampinen lanseeraa tulevaisuudessa kolme omaa persoonallista korumallistoa, joihin kuuluu sormuksia, kaulakoruja ja korvakoruja.

Lampinen vaalii omissa mallistoissaan luontoteemaa ja kestävää aikaa.

 

Korujen muotokielessä Lampista inspiroivat Suomen luonto, muinaiskulttuuri ja mytologia. Korut ovat esimerkiksi koivun lehden tai eläinten kallojen muotoisia. Ulkomuodoltaan ainutlaatuiset korut ovat näyttäviä ja viimeistelevät juhla-asun.

– Suuri ylpeyden aihe on se, että koruni ovat vierailleet jo kahden juhlavieraan mukana Linnan juhlissa, hymyilee Lampinen.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Lampi Design

Kauppakatu 32, 70110 Kuopio
Jaa artikkeli

Tekijät

Roosa Kosunen