Takaisin sivun yläreunaan

Mukana tukemassa Yrittäjät-akatemiaa

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Oodia/Mirka Happonen | Kaupallinen yhteistyö

Yrittäjien oma maksuton akatemia on räätälöity kokonaisuus koulutuksia, webinaareja ja kursseja.

Yrittäjille aika on rahaa. Suomen Yrittäjien Yrittäjyysbarometrin mukaan kaksi suurinta estettä oman osaamisen kehittämiselle ovat ajan ja rahan puute. LähiTapiola-ryhmä lähti kamppaamaan näitä haasteita tekemällä LähiTapiola Henkiyhtiön kautta 300 000 euron lahjoituksen kaikille avoimen ja maksuttoman Yrittäjät-akatemian perustamiseen.

– Yrittäjien hyvinvointi ja osaamisen kehittäminen ovat myös meille tärkeitä. Jokainen voi ajasta ja paikasta riippumatta valita itselleen mieleisiä koulutuskokonaisuuksia, kertoo yritysliiketoiminnan johtaja Panu Myöhänen LähiTapiola Savolta, joka on osa LähiTapiola-ryhmää.

Haluamme olla mahdollistamassa yrittäjille suunnattua koulutustarjontaa, kertoo yritysliiketoiminnan johtaja Panu Myöhänen LähiTapiola Savolta.

 

Valtakunnallista akatemiaa organisoi Suomen Yrittäjät. Kurssit ja opinnot ovat suomalaisten korkeakoulujen, oppilaitosten sekä valittujen yritysten, kuten Googlen, järjestämiä. Suurin osa kursseista on itsenäisiä verkko-opintoja, mutta joissakin on myös etäopetusta. Opetusten painopisteet ovat digitaalisuudessa ja vastuullisuudessa.

– Korona-aika on vahvistanut sitä, että liiketoimintaympäristössä voi tapahtua nopeitakin muutoksia. Savolaisten yrittäjien osaaminen ja pandemiasta selviäminen on meille paikallisena yhtiönä todella tärkeää. Siksi haluamme olla mahdollistamassa yrittäjille suunnattua koulutustarjontaa sekä osittain myös sen avulla auttaa vaikeassa tilanteessa, Myöhänen sanoo.

Kevään koulutustarjonta on avoinna nyt ja kursseja päivitetään alustalle vuoden mittaan. Opinnot ovat kaikille avoimia. Lisätiedot www.yrittajat.fi/yrittajat-akatemia.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

LähiTapiola Savo

Puutarhakatu 6, 70300 Kuopio
Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä
Mirka Happonen