Takaisin sivun yläreunaan

Paikallisten makujen juhlaa

Teksti Oodia/Sari Kinnunen | Kuvat Satoa-ruokafestivaali | Kaupallinen yhteistyö

Iloisessa tapahtumassa nautitaan paikallisista herkuista.

Elokuun lopulla Kuopiossa järjestetään jälleen Satoa-ruokafestivaali, jossa päästään maistamaan pohjoissavolaisia laadukkaita makuja. Tapahtuma järjestetään Kauppakadulla yhtä aikaa torilla olevan Elonkorjuujuhlan ja Meidän Kuopio -kaupunkifestivaalin kanssa.

Tänä vuonna teemana on sadonkorjuu, jonka ympärille osallistuvat ravintolat yhdessä rakentavat menunsa. Vähintään puolet annoksesta on lähiruokaa, joten paikalliset elintarvikkeet ja tuottajat tulevat tutuiksi. Myös ruuan ja tuotannon vastuullisuuteen kiinnitetään huomiota menujen suunnittelussa. Tarjonnassa pyritään huomioimaan erilaiset asiakasryhmät, joten jokaiselle löytyy varmasti jotain.

Tarjolla on laaja valikoima erilaisia pieniä maisteluannoksia alkupaloista jälkiruokiin saakka. Osallistuvilla ravintoloilla on valikoimissa yhdestä kolmeen erilaista pientä annosta, joista jokainen voi valita suosikkinsa. Tapahtuman tarjontaan voi tutustua jo etukäteen seuraamalla sosiaalisessa mediassa Satoa– ja Taste Savo -sivuja. Sivuilla esitellään kesän aikana lyhyillä videoilla ja postauksilla tarjolle tulevia ravintoloita ja niiden annoksia sekä tuottajia, joiden ansiosta lähiruokaa on tarjolla.

Siilinjärvelläkin on innostuttu Kuopion lähiruokatapahtumasta, ja suunnittelun alla on oma tapahtuma elokuun alkuun. Tavoitteena on järjestää pienimuotoinen maukas ruokatapahtuma, jollaista Siilinjärvellä ei ole aikaisemmin ollut. Lisää tietoa tapahtumasta ja ajankohdasta saa seuraamalla Satoa-sivuja.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

SATOA Kuopio Food Festival

Jaa artikkeli

Tekijät

Sari Kinnunen