Takaisin sivun yläreunaan

Pohjois-Savossa homma toimii

Teksti Oodia/Maiju Korhonen | Kuvat Rosa Carpelan

Pohjois-Savon TE-toimiston uusi johtaja Juha Heikkinen käy pelottomasti uutta kohti.

Juha Heikkisen valinta maakunnan työllisyysjohtajaksi sattui harvinaislaatuisen haastavaan ajankohtaan.

– Koronan myötä työnhakijoiden määrä kasvoi noin kuudellatuhannella. Nyt tilanne onneksi pikkuhiljaa sulaa ja ihmiset palaavat töihin, Heikkinen sanoo.

1.9. aloittaneella johtajalla on edessään mielenkiintoinen syksy. Maakunnan työllisyysaste kaipaa pikaista kohennusta, mutta sitä hidastaa maailmanlaajuinen, varsin varovainen markkinatilanne. Vaikka työllisyystilanteen koheneminen kevään kyykkäyksen jälkeen etenee hitaasti, on tilanne Pohjois-Savossa kuitenkin keskivertoa paremmalla tolalla.

– Pohjois-Savon TE-toimisto toimii koko Suomen mittakaavassa todella hyvin. Olemme kaikilla mittareilla mitattuina keskiarvon paremmalla puolella. Meillä on ammattitaitoinen työporukka ja hyvät esimiehet. Minulla on syvä luottamus siihen, että homma toimii, Heikkinen sanoo.

Pohjois-Savon TE-toimisto saa Heikkiseltä kiitosta myös siitä, kuinka se on huomioinut toiminnassaan nuorten työttömiksi ilmoittautuneiden työnhakijoiden tarpeet.

– Käytimme kesän aikana nuorten hyväksi paljon henkilöresursseja ja kontaktoimme käytännössä kaikki alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat. Sen sijaan pitkäaikaistyöttömien kontaktointiin meidän tulee lisätä henkilöresursseja, Heikkinen toteaa.

Hän huomauttaa, että TE-toimistojen toiminta on hyvin pitkälle lakien mukaan tapahtuvaa toimintaa, ja tästä syystä aivan kaikkiin asioihin on mahdotonta alueellisesti vaikuttaa.

– Kuten siihen, kuinka nopeasti maa toipuu koronan tuomista haasteista. Mutta niissä asioissa, joihin itse olemme voineet vaikuttaa, olemme onnistuneet suhteellisen hyvin, Heikkinen sanoo.

Silmälasipäinen mies istuu isolla vihreällä tuolilla ja katsoo kameraan
Pohjois-Savon TE-toimiston uusi johtaja Juha Heikkinen iloitsee kesän tavoitteen onnistumisesta.


Heikkinen siirtyi
toimiston johtajan tehtävään Etelä-Savon ELY-keskuksen yritysasiantuntijan tehtävästä. Ennen ELY-keskusta hän työskenteli Työterveyslaitoksen aluejohtajana. Hänellä on poikkeuksellisen vuoden lisäksi edessään kuntakokeilu, jonka myötä seuraa monenlaisia uudistuksia kuntien ja TE-toimiston yhteistyöhön. Pohjois-Savossa kuntakokeilussa on mukana kuusi kuntaa.

– Tavoitteenamme on tukea alueemme elinkeinotoimintaa siten, että työllisyysaste nousee lähitulevaisuudessa 75 prosenttiin. Tavoite on saavutettavissa yhteistyöllä eri toimijoiden kanssa, Heikkinen sanoo.

Jaa artikkeli

Tekijät

Maiju Korhonen