Takaisin sivun yläreunaan

Premium-kuljetusta ja palvelua

Teksti Oodia/Saga Iinatti | Kuvat Oodia/Roosa Kosunen | Kaupallinen yhteistyö

Taksi kuljettaa paikasta toiseen, mutta matkasta voi tehdä itselleen myös elämyksen.

Kangaslammin Auton pitkään historiaan on mahtunut monenlaista kuljetusta, aikanaan autoilla jaettiin esimerkiksi postia maaseudulla.

– Isä perusti yrityksen 1996 ostamalla ensimmäisen diesel-Mazdan. Sieltä asti on ajettu taksia, koulukyydityksiä ja linja-autoa, muistelee Kangaslammin Auton aluepäällikkö Pekka Loikkanen. Nykyään dieselauto on muuttunut sähköautoksi, joita kalustossa on useampi. Sähköistyminen onkin tavoitteena myös jatkossa ja siihen halutaan panostaa. Kangaslammin Auto tunnetaan laadukkaasta kalustosta ja ensiluokkaisesta palvelusta. Perheyrityksen toiminta on kasvanut viime vuosina, ja nykyään se työllistää 35 henkilöä. Henkilöstöön panostetaan ja heidän osaamistaan kehitetään jatkuvasti.

– Koulutuksella varmistetaan, että kuljettajien osaaminen on ajan tasalla. Erinomainen asiakaspalvelu on tärkeimpiä arvojamme, ja haluamme tarjota kaikille premium-tasoista palvelua, kertoo Kangaslammin Auton markkinointivastaava Sofia Suuronen.

Elämyksellinen kyyti vaatii mieleenpainuvan asiakaspalvelun lisäksi laadukkaan kaluston. Monipuolisella tasokkaalla kalustolla varmistetaan, että asiakkaalle voidaan taata täyden palvelun kokemus ja juuri hänen tarpeisiinsa sopiva matka.

– Edustusajoissa taksissa ei käytetä taksikupua, autot ovat mainoksettomia ja maksupäätteet ovat piilossa, sanoo yrityksen Kuopion toiminnasta vastaava Jesmiina Loikkanen.

 

Hääpareille Kangaslammin Auton premium-palvelut ovat erinomainen valinta. Sulhanen ja morsian voivat saapua hääpaikalle omilla tasokkailla kyydeillä, esimerkiksi MB Sprinter AllBlack tila-autolla, jonka jääkaappiin saa kuohuvat valmiiksi viilenemään. Matka jatkuu edustusluokan täyssähköautolla kuten MB EQS 450+. Häävieraiden kuljetus juhlapaikalle on mahdollista tilavilla linja-autoilla.

– Asiakkaat tietävät, että lähtökohtaisesti kaikki toiveet onnistuvat. Tasokkaasti varustellut autot ja tasokas palvelu takaavat, että matka virittää niin bisnestapaamisen kuin treffi-illan oikeaan tunnelmaan, vinkkaa Suuronen.

Uusi ja hyvin varusteltu kalusto takaa sen, että matka sujuu miellyttävästi. Pitkillä matkoilla on mukava nauttia tasaisesta kyydistä ja napsauttaa omaan penkkiin hieronta päälle. Suurin osa autoista on esteettömiä, ja henkilökunta on koulutettu hoitamaan esteettömät kyydit laadulla sekä asiakkaan mahdolliset erityistarpeet huomioiden.

Matkan varaamiseen Suuronen suosittelee käyttämään nettisivuilta löytyvää ennakkotilausta, jonka yhteydessä voi esittää erityistoiveita esimerkiksi kalustoon. Ennakkotilauksella kuljetus saapuu noutamaan sinut juuri oikeaan aikaan, myös ruuhkaisten tapahtumien ja tilaisuuksien yhteydessä.

– Taksin saa nopeasti soittamallakin, mutta ennakkotilaus tekee matkasta sujuvan. Elämyksellisen luksusauton kyydissä asiakas saa tuntea olevansa arvovieras ja pääsee hetkeksi hengähtämään arjen kiireistä, sanoo Suuronen.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Kangaslammin auto

Taksipalvelut
puh. 0400 251 525
Tilauskuljetukset
puh. 040 847 9685
info@kangaslamminauto.fi
www.kangaslamminauto.fi

Jaa artikkeli

Tekijät

Saga Iinatti
Roosa Kosunen