Savilahti – jatkuvasti kehittyvä kaupunginosa

Teksti Oodia/Emilia Jormakka | Kuvat Arkkitehtitoimisto AJAK, Kuopion kaupunki | Kaupallinen yhteistyö

Savilahti yhdistää upeaan järvimaisemaan luonnonläheisen asumisen, innovatiivisen ja yhteisöllisen työskentelyn, modernit oppimisympäristöt sekä monipuolisen vapaa-ajan.

Savilahti on valtakunnallisesti yksi monipuolisimpia kaupunkikehityshankkeita ja selkeästi Kuopion tämänhetkinen kärkihanke. Kaupunginosan kehitykseen on investoitu tähän mennessä jo 400 miljoonaa euroa, ja erilaisten kehityshankkeiden kautta projekti on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla.

– Alueella tullaan tekemään uutta eikä tyytymään tavanomaiseen. Ei riitä, että kopioidaan muualta. Tavoitteena on rakentaa Savilahteen Euroopan kiinnostavin oppimis- ja innovaatioympäristö, toteaa kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen.

Projektissa edetään harppauksin kohti yhteistä maalia. Kokonaisuuden viimeisen alueen Savisaaren rakennustyöt aloitetaan 2030-luvun taitteessa. Tällä hetkellä työn alla ovat Savilahdentien ja Vanhan varikon katu- ja talonrakentaminen.

– Vanhan varikon alueluovutuskilpailun kautta alueesta pyritään saamaan irti kaikki sellainenkin potentiaali, mitä ei ole vielä osattu edes ajatella, hankejohtaja Antti Niskanen visioi.

Savilahtea on lähdetty visioimaan katse tulevaisuudessa. Kestävän kehityksen ja resurssiviisauden periaatteita on otettu käyttöön energia-, jäte- ja liikkumisratkaisuissa hyödyntämällä esimerkiksi Kallaveden energiaa rakennusten jäähdytyksessä. Alueen suunnittelussa kantavana teemana on valo ja sen hyödyntäminen viihtyisämpien asuin- ja työpaikkojen sekä inspiroivan ympäristön luomisessa. Teknisten ratkaisujen osalta projektissa on keskitytty muun muassa ICT:n, datankäsittelyn ja digitalisaation luomiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

– Alueelle kehitetään edistyksellisiä ja toimivia ratkaisuja edistämään arjen sujuvuutta ja liiketoiminnan kehittymistä. Käytännön esimerkkinä sovelluksista on reaaliaikainen liikenteen- ja pysäköinninohjaus, Niskanen avaa.

Yhdessä tekeminen sekä kestävät arvot ovat aivan projektin ytimessä. Savilahti on koko seutukunnan yhteinen hanke, ja kaikilla mukana olevilla on sama tahtotila kehittää alueesta ainutlaatuinen, toimiva ja vetovoimainen.

Savilahden laajaan ja monipuoliseen osaamiskeskittymään kuuluu jo nyt yli 200 yritystä, tutkimuslaitoksia, kolmen koulutusasteen kampus, maailmanluokan vesiturvallisuuskeskittymä sekä yliopistollinen keskussairaala. Vuonna 2030 Savilahdessa tulee työskentelemään yli 15 000 osaajaa ja saman verran tulee olemaan myös opiskelijoita.

– Tieteen ja oppilaitosmaailman risteyspaikassa ollaan ympäristössä, jossa innovaatiot ja tutkimustulokset muuttuvat yritysinnovaatioiksi, Pirhonen kiteyttää.

Kuopion kaupunki, Savilahti-projekti
www.savilahti.com
FB: @savilahtikuopio
IG: @savilahtikuopio
Twitter: @savilahtikuopio