Takaisin sivun yläreunaan

Tahkon jäähalliprojekti eskaloitui viihdekeskukseksi

Teksti Oodia/Heta Jyrälä & Mirka Happonen | Kuvat Tahko Spa | Kaupallinen yhteistyö

Alkuperäinen idea jäähallista eskaloitui ympärivuotiseksi viihde- ja elämyskeskukseksi. Siitä alkoi Tahko Spa Hotelin menestystarina.

Tahkovuoren alue on todellinen Järvi-Suomen matkailualueen helmi. Alueen tärkeimpiä valtteja ovat aktiviteettien runsaus ja keskeinen sijainti. Tahko sijaitsee vain kolmen vartin päässä Kuopion torilta, joten lähiseutulaiset pääsevät uusiin maisemiin lyhyidenkin vapaiden aikana. Pääkaupungin alueeltakin hurauttaa lomalle viidessä tunnissa.

Tahkon mahdollisuudet nähtiin jo reilu 50 vuotta sitten, jolloin Tahkovuoren ensimmäiset laskettelurinteet avattiin. Sittemmin alue on kehittynyt ympärivuotiseksi vapaa-ajan keskukseksi.
Tärkeä merkkipaalu matkailualueen kehittämisessä oli Tahko Spa Hotellin perustaminen. Kylpylähotellin monipuolinen elämyskattaus ja upeat majoituskohteet ovat nykyään olennainen osa Tahkon maisemaa, mutta alun perin haaveena oli rakentaa tontille jäähalli.

Idea lähti 1990-luvun loppupuolella Erkki ”Ekku” Pentiltä. Hän ehdotti Nilsiän kunnalle jäähallin rakentamista Tahkon alueelle, mikäli projektille vain löytyisi sopiva tontti. Nopeasti kävi selväksi, ettei pelkän jäähallin rakentamista nähty kannattavana, mutta monipuolinen liikunta- ja uimahalli palvelisi hyvin alueen kasvavaa kysyntää.

Vuosituhannen vaiheessa tontti ja liikuntakeskukselle sopivat yrittäjät löytyivät, joten hanke polkaistiin käyntiin vuonna 2000. Ainutlaatuisen liikuntakeskuksen yrittäjiksi ryhtyi Arena Center Oy, jonka kärkimiehinä toimivat Heikki Vienola ja Jarmo Perttilä. Liikemiehet pyörittävät pääkaupunkiseudulla useita liikuntakeskuksia kannattavasti. Molemmilla yrittäjillä on intohimoa ja osaamista yritystoimintaan liikunnan parissa. Vienola ja Perttilä olivat entuudestaan tuttu näky Tahkolla, sillä molemmat viettivät jo silloin siellä vapaa-aikaansa urheillen.

Lopulliset suunnitelmat julkistettiin tammikuussa 2005, jolloin liikuntahallista oli kasvanut ainutlaatuinen kylpyläkokonaisuus.

– Kylpylä rakennettiin yhteistyössä Nilsiän kaupungin, Jorma Aution ja Pekka Tiihosen kanssa. Oli hienoa tehdä toimivaa ja kehittävää yhteistyötä osaavien sekä kuuntelevien virkamiesten ja politikkojen kanssa, kertoo Vienola. Projekti toimi oivana esimerkkinä kaupungin ja yrittäjien yhteistyöstä.

Tahko Span tasokkaista huoneistoista on upeat rinnenäkymät.

 

Liikunta- ja viihdemahdollisuuksien kylkeen kaivattiin myös asuinrakentamista. Marraskuussa 2006 valmistui ensimmäinen Spa Suites Orange, joka oli Tahkon alueen ensimmäinen todellinen kerrostalo. Jatkoa huoneistohotellien värisuora sai, kun White valmistui 2007, Black 2008 ja Red 2015.

– Vuonna 2010 aloitimme Holiday Clubin kanssa yhteistyön viikko-osakkeiden myynnissä. Halusimme mahdollistaa, että lomailija saa saman huoneiston käyttöönsä joka vuosi, kuvailee Vienola. Huoneistojen suunnittelussa on huomioitu vapaa-ajan asujien tarpeet, sillä tasokkaissa majoituskohteissa on erikseen muun muassa liikuntavälinevarastot ja pyykinpesukoneet aktiivisille lomalaisille.

Vielä aidompi koko perheen lomakohde Tahko Spasta tuli, kun sisäaktiviteettipuisto SuperCorner avautui kylpylähotellin tiloihin jouluna 2017. Aktiviteettipuistossa kelpaa temmeltää, hyppiä ja pomppia niin lasten kuin aikuistenkin. Peuhaamisen lomassa iskee vääjäämättä myös nälkä, joten Ravintola Riemu saapui ruokkimaan kaikki nälkäiset vuonna 2018. Värikäs ravintola vetää jopa 200 ruokailijaa esimerkiksi tapahtumien yhteydessä, mutta palvelee myös lapsiperheitä pirteällä sisustuksella ja leikkipaikalla.

Elämyskeskuksesta löytyy kaikki riemu saman katon alta

 

Ajan hermolla Tahko Spa on pyrkinyt olemaan koko ajan. Kesällä 2020 Tahkolle rantautui maailman trendikkäin pallopeli padel ja syksyllä päästiin pelaamaan myös suosittua pickleballia. Pickleball on maailmalla huimasti kasvava palloilulaji, jossa on piirteitä niin sulkapallosta, tenniksestä kuin pöytätenniksestäkin.

Nykypäivänä Tahko Spa on elämyskeskus Tahkon sydämessä. Korkeatasoiset tilat tuovat luksusta niin lomaan kuin kokouspäiväänkin. Tahkolla riittää siis tekemistä, mutta rentoutumisellekin annetaan tilaa. Siellä on lupa vetäytyä tasokkaisiin huoneistoihin nauttimaan lomapäivästä vaikkapa kirjan parissa tai nauttia kylpylän lämpimistä vesistä. Kylpylän yhteydessä on myös kauneushoitola- ja hierontapalveluita viimeistelemään loma.

– Helppo tapa varata koko loma- tai kokouspaketti ruuasta, kokoustiloihin ja majoituksiin on hyödyntää tuoreinta yhteistyökumppaniamme Lomalloa. Se on matkailu- ja palveluverkosto, jonka tavoitteena on helpottaa vierailun järjestämistä yhden puhelun taktiikalla, vinkkaa Vienola.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Tahko Spa Oy

Keitaankatu 1, 73310 Tahkovuori
Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä
Mirka Happonen