Takaisin sivun yläreunaan

Yrittäjän työhyvinvointi ja liiketoiminta kasvuun

Teksti Oodia/Topias Tölli | Kuvat Oodia/Topias Tölli | Kaupallinen yhteistyö

Pienyrittäjille suunnatusta uudesta maksuttomasta palvelusta saa neuvontaa liiketoiminnan kehittämiseen ja yrittäjän työhyvinvoinnin edistämiseen.

Yrittäjä on aina töissä, kuuluu sananlasku. Työtä ei kuitenkaan kannata tehdä hyvinvoinnin kustannuksella. Työhyvinvointi on ensiarvoisen tärkeää yrittäjille, eikä vähiten pienyrittäjille. Suomessa on lähes 300 000 yritystä, joista mikroyritysten, eli alle 10 henkeä työllistävien yritysten osuus on 93 prosenttia. Mikroyrittäjien työhyvinvointi koskettaa siis laajaa joukkoa ihmisiä.

Kuopionseudun Uusyrityskeskuksen maksuton Yrittäjän Uusi Suunta -palvelu pureutuu juurikin mikroyrittäjien hyvinvointiin sekä liiketoiminnan kannattavuuden edistämiseen. Palvelua voi hyödyntää Kuopiossa, Siilinjärvellä tai Rautavaaralla toimiva mikroyrittäjä matalalla kynnyksellä ja vaivattomasti.

– Meille voi varata ajan, jos haluaa jutella hyvinvoinnista. Ei tarvitse olla mitään erityistä tapahtunut, riittää, jos vaikka tuntuu, että on vähän väsynyt tai stressaantunut, kertoo työhyvinvointiosuudesta vastaava yritysneuvoja Ninja Vepsäläinen.

Hyvinvointiosuus aloitetaan kartoituskeskustelulla, jossa jutellaan yrittäjän tilanteesta ja mietitään yhdessä, miten työhyvinvointia voitaisiin parantaa. Halutessaan yrittäjä voi osallistua sykevälivaihtelun mittaukseen, josta saadun datan merkityksestä keskustellaan asiantuntijan kanssa.

– Yrittäjällä on myös mahdollisuus osallistua pienryhmätoimintaan, jossa käydään hyvinvoinnin eri osa-alueita läpi ja saadaan konkreettisia vinkkejä esimerkiksi liikuntaan, ravintoon, palautumiseen, itsensä johtamiseen ja arjen hallintaan, Vepsäläinen luettelee.

Yrittäjän työssä jaksaminen on yrityksen tärkein menestymiseen vaikuttava pääoma, painottavat yritysneuvojat Kari Heikkinen, Ninja Vepsäläinen ja Pekka Naumanen.

 

Yrittäjän hyvinvointi on myös suoraan verrannollinen yrityksen liiketoimintaan.

– Mikroyrittäjille yrittäminen on usein elämäntapa, ja niitä työtunteja saattaa kertyä. Kuitenkaan oman hyvinvoinnin kustannuksella töitä ei kannata tehdä, sillä siinä kärsii sekä liiketoiminta että yrittäjä itse, kertoo yritysneuvoja Kari Heikkinen.

Palvelun liiketoimintakunnon kehittämisessä syvennytään yrityksen talouteen. Esimerkiksi kannattavuus, hinnoittelu ja markkinointi ovat teemoja, joita tällöin käydään läpi.

– Jos jokin asia omassa liiketoiminnassa mietityttää, meihin voi ottaa yhteyttä. Me kartoitetaan tilannetta ja mietitään mikä olisi oikea suunta. Me tunnetaan myös muut yrityspalveluverkostot hyvin, eli voidaan myös ohjata eteenpäin, Heikkinen jatkaa.

Palvelusta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Kuopionseudun Uusyrityskeskuksen nettisivujen kautta tai soittamalla tai laittamalla sähköpostia palvelun yritysneuvojille. Palvelua rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto, Etelä-Savon ELY-keskus, Kuopionseudun Uusyrityskeskus ry sekä Kuopion kaupunki ja Siilinjärven ja Rautavaaran kunnat.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Kuopionseudun Uusiyrityskeskus

Ninja Vepsäläinen, puh. 044 388 3083
ninja.vepsalainen@uusyrityskeskus.fi
www.kuopionseudunuusyrityskeskus.fi

Jaa artikkeli

Tekijät

Topias Tölli