Takaisin sivun yläreunaan

Sileänä kesään

Teksti Oodia/Saga Iinatti | Kuvat Lumoamo | Kaupallinen yhteistyö

Sokeroinnilla huolettomuutta ja kauniimpi iho.

Jatkuva ihokarvojen sheivaaminen on sekä aikaa vievää että toisinaan myös vaivalloista. Kun karva katkaistaan pinnasta, se myös kasvaa todella nopeasti takaisin ikäväksi sängeksi. Sheivaaminen voi aiheuttaa myös ihoärsytystä ja sisäänpäin kasvaneita karvoja. Sokerointi auttaa pitämään ihon siistinä pidempään, ja sen tarjoama kuorinta tekee ihosta myös sileämmän.

–  Kun karva kiskaistaan juuria myöten pois, iho pysyy pitkään siistinä eikä jatkuva sheivaaminen ärsytä ihoa, avaa Ekohoitola Marlenan yrittäjä Marleena Väistölä.

Ekohoitola Marlenassa on erikoistuttu kasvohoitoihin ja sokerointeihin. Sokerointi mielletään monesti kivuliaaksi, mutta kokenut tekijä pystyy oikealla tekniikalla vaikuttamaan mahdolliseen kivun määrään. Hän voi myös käyttää löysempää sokeria, jolloin mahdolliset tuntemukset ovat siedettävämpiä. Ekohoitola Marlenassa käytetään suomalaista turvallista sokeria, josta löytyy erilaisia vahvuuksia.

–  Meillä sokerointeja tehdään päivittäin, joten tekijät ovat erittäin kokeneita. Jokainen hoitotilanne rauhoitetaan ja toteutetaan asiakasta kuunnellen, joten turhaan ei kannata jännittää, kertoo Väistölä.

Monet asiakkaat käyvät sokeroinnissa vuoden ympäri, mutta etenkin kesäisin sokerointien määrä kasvaa. Sokerointi on suosittua myös ennen lomamatkoja. Yleisimpiä sokeroitavia alueita ovat sääret ja bikinirajat. Hamekelien alkaessa säännöllinen sokerointi tuo helpotusta arkeen ja iholle.

–  Kesään kannattaa valmistautua hyvissä ajoin. Karvojen tulee antaa kasvaa noin kaksi viikkoa ennen sokerointia, jotta ne saadaan mahdollisimman tehokkaasti irti. Usein karvat myös kasvavat hennompina ja harvempina mitä enemmän sokerointikertoja alueelle kertyy. Kannattaa siis ottaa nämä huomioon ja varata aika ajoissa, vinkkaa Väistölä.

Ekohoitola Marlenassa hoitolan jokainen hoitohetki rauhoitetaan, ja joskus asiakkaat saattavat jopa nukahtaa kesken hoitojen. Hoitola palvelee asiakkaita aamukahdeksasta iltayhdeksään.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Ekohoitola Marlena

Puijonkatu 15, 70100 Kuopio
Jaa artikkeli

Tekijät

Saga Iinatti