Takaisin sivun yläreunaan

Astele luontopoluille

Teksti Oodia/Joona Paakkanen | Kuvat Jouko Räsänen, Puijo

Kuopion lähiseudun luontopolut kutsuvat retkeilijää. Metsän siimeksessä saa yhtä aikaa rauhoittua ja virkistyä.

Haminalahti

Haminalahteen on vuonna 2006 avattu kulttuuripolku. Reilun neljän kilometrin pituisen polun varrella voi tutustua Ferdinand, Magnus ja Wilhelm von Wrightin taideteoksiin ja synnyinseutujen maisemiin, joista he ovat ammentaneet inspiraatiota teoksiinsa. Reitti on helppokulkuinen, mutta sillä on myös paikoitellen suuria korkeuseroja. Reitin lähtöpaikassa on grillikatos.
Leirikuja 13

Neulaniemi

Kolmisopen–Neulamäen alueella kulkee kolme luontopolkua, jotka sijaitsevat lähes kokonaan Natura 2000 -verkostoon kuuluvalla luonnonsuojelualueella. Kaikki reitit lähtevät Pilpantien infopisteeltä ja kulkevat Vuorilammen tulipaikan ohi. Reilun viiden kilometrin mittainen Neulamäen kierto on klassikkoreitti, jonka varrella on upeat näköalat. Reitille pääsee myös Neulamäen huipulta Juontotien päästä tai urheilukentältä. Lapsille paremmin sopivat lyhyemmät Vanhan metsän polku sekä parin kilometrin Pikkukierto. Noin neljän kilometrin mittainen Vanhan metsän polku esittelee vanhaan metsään liittyviä asioita. Alueella riittää nähtävää koko perheelle, mutta kannattaa huomioida reittien suuret korkeuserot.
Pilpantie 141

Velhometsä

Saaristokaupungin Lehtoniemessä sijaitseva Velhometsä on erinomainen kohde lapsiperheelle. Alueelle on rakennettu noin kilometrin mittainen luontopolku, joka esittelee kohteen lähiluontoa ja ihmisten seuralaisena viihtyviä lintu- ja nisäkäslajeja. Hakolahden rannan komeat tervalepät toimivat liito-oravien ruokailupaikkoina. Helppokulkuisuutensa ansiosta Velhometsä sopii myös perheen pienimmille.
Matkusniemenkatu 14

Rauhalahti

Luonnonkaunis Rauhalahti tarjoaa upeat puitteet onnistuneelle retkipäivälle. Alueeseen tutustuminen kannattaa aloittaa Katiskaniemen luontopolulta, jonka varrella kasvavat lehdot ja kalliomänniköt edustavat savolaista rantaluontoa kauneimmillaan. Helppokulkuisuutensa ansiosta reitti sopii koko perheelle.
Katiskaniementie

Puijo

Puijo on osa kuopiolaista sielunmaisemaa. Noin 660 hehtaarin kokoinen virkistysalue tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia retkeilyyn. Metsästä löytyy kolme kahden kilometrin luontopolkua, joiden varrella olevat opasteet tutustuttavat kohteen monipuoliseen luontoon ja eläimistöön. Helppokulkuiset reitit sopivat myös perheen pienimmille, kunhan huomioi reittien suuret korkeuserot.
Puijontie 135

Niittylahti

Vehmersalmen Niittylahti on yksi Kuopion tärkeimmistä ulkoilukohteista. 900 hehtaarin kokoisella alueella sijaitsee kaksi luonnonsuojelualuetta, joiden nähtävyyksiin voi tutustua noin 10 kilometrin mittaisella retkeilyreitillä. Mänty- ja kuusivaltaisten metsiköiden lisäksi polun varrelta löytyy upeita geologisia kohteita pystysuorine kallioharjanteineen. Reippailun huipennukseksi kannattaa kiivetä Mustamäen näkötorniin, josta avautuvat hulppeat maisemat Kallaveden ylle. Retkeä suunniteltaessa kannattaa huomioida kohteen suuret korkeuserot.
Niittylahdentie 100

Suovu-Palonen

Kallaveden länsirannalla sijaitseva Suovu-Palonen tunnetaan komeista jokimaisemistaan. Lähes luonnontilaisena virtaavaa Palosenjokea myötäilevä luontopolku sopii myös lapsille, sillä maasto on tasaista ja helppokulkuista. Haastavampaa seikkailua kaipaaville löytyy 16 kilomerin retkeilyreitti, jonka varrella on merkkejä alueen vuosisataisesta metsäteollisuudesta. Kolme laavua ja kaksi nuotiopaikkaa pitävät huolen siitä, ettei retkieväitä tarvitse syödä kylminä.
Länsirannantie 1500

Halmejoki

Halmejoki on Ranta-Toivalan vehreä paratiisi. Natura 2000 -verkostoon kuuluvalla suojelualueella on valittavana kaksi kävelyreittiä, jotka esittelevät kohteen luontoa ja historiaa. Halmejoen luontopolku on noin kaksi kilometriä pitkä, ja se sopii hyvin myös lapsille. Vaikeakulkuisempi Pökösenmäen patteripolku on kulttuuripolku, joka keskittyy Suomen sodanaikaisiin tapahtumapaikkoihin. Polku kulkee osittain kyläteitä pitkin. Polut alkavat Ranta-Toivalantien varressa olevalta parkkipaikalta. Polkujen varrella on nuotiopaikka.
Halmejoentie 67

Vinkki!

Tarkemmat reittitiedot, nuotiopaikat sekä laavut löydät osoitteesta
www.liikkuvakuopio.fi tai www.retkipaikka.fi

Lähde: www.liikkuvakuopio.fi

Poimintoja lähinuotiopaikoista:

Haminalahden grillikatos
Laavu sijaitsee kulttuuripolun lähtöpaikalla. Kohteella toimii polttopuuhuolto. Laavulla on polttopuut, infotaulu, invakäymälä, jätepiste ja parkkipaikka aivan vieressä.
Leirikuja 13

Iso-Valkeisen laavu
Vanhan Kallantien varressa olevan uimarannan läheisyydestä lähtee rantaa myötäilevä polku laavulle. Kohteella toimii polttopuuhuolto.
Vanha Kallantie 12

Julkulanmäen laavu
Puijonnokan näköalapaikka sijaitsee Julkulanmäellä, joka on osa upeaa Puijon virkistysaluetta. Lyhintä reittiä laavulle pääsee Puijonsarventien pieneltä parkkipaikalta, joka on Päivärannan tien varressa. Nousevaa ulkoilutietä pitkin mäkeä ylös on vajaan kilometrin matka. Paikalla on laavu, nuotiopaikka, liiteri ja WC.
Puijonsarventie 71

Pilpan maja
Pilpassa on kaksi laavua, jotka ovat avoinna kaikille kello 7−22. Autojen parkkipaikka on 700 metriä ennen majaa. Reitti on helppokulkuinen.
Pilpantie 159

Pölhön keittokatos
Paikalle pääsee Pölhönsaarta sivuavaa Saaristokatua pitkin. Varustuksena on keittokatos, polttopuut, infotaulu ja käymälä. Parkkipaikat ovat aivan alueen vieressä. Kävelymatkaa tulipaikalle on noin 500 metriä.
Saaristokatu 12, Pölhönsaari

Savolanniemen tulipaikka
Savolanniemen etelärannan pienessä saaressa on katettu tulentekopaikka. Saareen pääsee mantereelta kävelytien ja sillan kautta. Kohteella toimii polttopuuhuolto. Parkkipaikalta on noin 200 metriä matkaa tulentekopaikalle.
Eteläranta 32

Sorsasalon keittokatos
Sorsasalon pohjoisosan länsirannalle rakennettu taukopaikka palvelee niin autolla kuin veneellä tai talvella jäätä pitkin saapuvaa. Paikalla on keittokatos, polttopuita, melontalaituri, poijupaikkoja, infotaulu ja käymälä.
Valkeislahdentie 149

Vuorilammen tulipaikka
Vuorilampi kuuluu Tervaruukki-Pilpan virkistysalueeseen, joka on luonnonsuojelualuetta. Jylhään maisemaan, Neulamäen suojaan, on rakennettu tulipaikka. Kohteella toimii polttopuuhuolto. Paikalle pääsee Leväsentieltä Pilppaan menevältä Pilpantieltä, jonka varteen on rakennettu parkkipaikkoja ja infopiste, josta matkaa tulipaikalle on noin 1,5 kilometriä. Infopisteestä pääsee myös Neulamäen luontopoluille.
Pilpantie 141

 

 

Jaa artikkeli

Tekijät

Joona Paakkanen