Suomessa sekajätteen vieminen kaatopaikoille kiellettiin vuonna 2016, minkä jälkeen jätteet on poltettu energiaksi jätevoimaloissa. Rajan takana Venäjällä kaatopaikat ovat kuitenkin edelleen osa jätehuollon…
11.10.2021
11.10.2021
Suomessa sekajätteen vieminen kaatopaikoille kiellettiin vuonna 2016, minkä jälkeen jätteet on poltettu energiaksi jätevoimaloissa. Rajan takana Venäjällä kaatopaikat ovat kuitenkin edelleen osa jätehuollon…
11.10.2021
Biotaloudella on suuri vaikutus Suomen taloudelle. Työ- ja elinkeinoministeriön kesäkuussa 2021 julkaiseman tiedotteen mukaan biotalouden tuottama arvonlisä on noin 27 miljardia euroa vuodessa…
12.2.2021
Tämän vuoden alusta lähtien oppivelvollisuus laajennettiin jatkumaan 18 ikävuoteen. Hallitusohjelman tavoitteena on, että jokainen peruskoulun päättävä suorittaa toisen asteen koulutuksen. – Uudistus koskee…
12.2.2021
Etätyötä ja monipaikkaista työtä on tehty jo pitkään, mutta koronapandemia kiihdytti työelämän murrosta. Hybridityö on tullut jäädäkseen, joten viimeistään nyt yritysten tulee pohtia…
12.2.2021
Lainsäädännön muutokset ovat tulleet uudella tavalla osaksi monen yrityksen arkea valmiuslain käyttöönoton, työlainsäädännön muutosten ja tiettyjä toimialoja rajummalla kädellä rajoittavien säännösten myötä. Muutoksia…
12.2.2021
Joskus elämässä voi olla suunta vähän tai enemmän hukassa. Silloin on tärkeää saada nopeasti apua, tukea tai tsemppiä uuden polun löytämiseen. Ammattilaisten kanssa…
12.2.2021
Elinikäisen oppimisen tarve on tiedostettu jo 1980-luvulla, mutta oppimisen tavat ovat sittemmin monipuolistuneet. Tutkinto tarjoaa osaamiselle pohjan, minkä jälkeen sitä vahvistetaan käytännön työelämässä….
12.2.2021
Työvoimakoulutus on tutkitusti tehokasta. Tampereen yliopiston ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen julkaiseman tutkimuksen mukaan ammatillinen työvoimakoulutus edistää hyvin myös vaikeammin työllistyvien ryhmien työllistymistä. Erinomaiset…
17.11.2020
Modernissa työympäristössä itsensä jatkuva kehittäminen on osa työprosessia. Yksilön vastuu osaamisestaan kasvaa, mutta muutos asettaa haasteita myös koulutusjärjestelmälle. Pohjois-Savon alueella toimiva SnellmanEDU on…
17.11.2020
Kuopiossa oman ja muiden talouden hoitamiseen on saatu opetusta jo monen sukupolven ajan. Kuopion Naisyhdistyksen aktiivien vuonna 1892 perustama Kuopion pedagogillinen keittokoulu oli…