Takaisin sivun yläreunaan

Hävitä rasva jäähdytyshoidolla

Teksti Oodia/Heta Jyrälä/Saga Iinatti | Kuvat Roosa Kosunen | Kaupallinen yhteistyö

Tehokkaita tuloksia turvallisilla laitehoidoilla.

Meillä lähes jokaisella on kehossa se yksi kiusallinen kohta, josta rasva ei katoa edes säännöllisellä treenillä tai terveellisellä ruokavaliolla. Tällaisista ongelmakohdista rasva sulaa jäähdytyshoidolla eli cryolipolla. Maailmalla hoito on ollut käytössä jo kymmenen vuotta, ja tänä keväänä se viimeinkin rantautuu myös Kuopioon.

–  Menetelmä on kirurgista rasvaimua hellävaraisempi, sillä hoidossa ei rikota ihoa. Hoito kestää vain tunnin, ja sen aikana voidaan täsmähoitaa kerralla jopa neljää aluetta. Hoito sopii hyvin esimerkiksi leuan, vatsan, käsivarsien tai sisäreisien muokkaamiselle, kertoo laitehoitoihin erikoistunut SKY-kosmetologi Natalia Kazantseva kauneushoitola NK Esteticiltä.

Vaaleahiuksinen nainen mustassa työasussa tekee hoitoa tummahiuksiselle naiselle joka istuu.
Erilaisia kauneushoitoja on tarjolla niin paljon, että suosittelen kaikkia varaamaan ensin konsultaatioajan. Keskustelun perusteella löydämme varmasti jokaisen tavoitteisiin sopivan hoidon

 

Yhdellä hoitokerralla saadaan poistetuksi jopa 25 prosenttia hoidetun alueen rasvasoluista. Hoidon teho perustuu siihen, että rasvasolut jäähdytetään, minkä jälkeen ne kristallisoituvat ja poistuvat luonnollisesti kehon aineenvaihdunnan mukana. Ensimmäiset tulokset ovat nähtävillä parin kuukauden kuluttua.

– Jäähdytyksen avulla vartaloa voi muokata hellävaraisesti ja tehokkaasti. Kun hoitoon yhdistää terveelliset elämäntavat, tulokset ovat pysyviä, sanoo Kazantseva.

Cryolipo-hoito sopii perusterveille aikuisille ja nuorille, mutta varsinaiseksi laihdutuskeinoksi se ei sovellu. Ennen hoitoa jokaiselle asiakkaalle tarjotaan maksuton konsultaatio, jossa käydään läpi halutut tulokset, toiveet hoidolle sekä asiakkaan taustatiedot.

– Erilaisia kauneushoitoja on tarjolla niin paljon, että suosittelen kaikkia varaamaan ensin konsultaatioajan. Keskustelun perusteella löydämme varmasti jokaisen tavoitteisiin sopivan hoidon, neuvoo Kazantseva.

Natalia Kazantseva vinkkaa, että esimerkiksi mikrovirtaterapia eli mikrovirtalifting toimii hyvänä pohjahoitona monille muille hoidoille. Hoito muun muassa nopeuttaa aineenvaihduntaa sekä lisää kollageenin ja elastiinin tuotantoa. Se palauttaa kudoksiin kimmoisuutta, parantaa solutoimintaa sekä poistaa turvotusta.

– Hoidolla voidaan kohottaa kasvoja ilman pistoksia tai kirurgisia toimenpiteitä. Se sopii erityisen hyvin ikääntyvälle ja couperosa-iholle, vinkkaa Kazantseva. Intensiivistä hoitoa tehdään 8–10 kerran sarjoina, minkä jälkeen riittää ylläpitävä hoito kerran kuukaudessa.

Kollageenin tuotantoa voidaan tehostaa myös biostimuloivalla BioRePeelCl3 kasvohoidolla, jonka voi tehdä ympäri vuoden. Se toimii kuten kuorinta mutta samalla syväkosteuttaa ihoa. Hoidon teho perustuu kuuden erilaisen hapon yhteistyölle, minkä lisäksi seos sisältää vitamiineja sekä aminohappoja. Hoito toimii hyvin valmistelevana hoitona ennen injektioita tai laitehoitoja.

– Kylmän ja kuivan talven jälkeen iho kaipaa hemmottelua. Kuorinnalla voidaan hoitaa monenlaisia iho-ongelmia, ja lisäksi sitä voi hyödyntää ”tuhkimohoitona” ennen tärkeää juhlapäivää, kun ihon haluaa olevan parhaimmillaan, vinkkaa Kazantseva.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

NK Estetic

Kuninkaankatu 20, Kuopio
Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä
Saga Iinatti