Takaisin sivun yläreunaan

Ammattilainen saa parhaat puolesi esiin mikropigmentoinnilla

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Maison de Beauty Group Oy | Kaupallinen yhteistyö

Kestopigmentointi helpottaa arkea ja saa näyttämään huolitellulta jopa hikilenkillä.

Mikropigmentoinnin avulla korostetaan omia piirteitä. Useimmiten sitä hyödynnetään kulmakarvojen ja huulien korostamiseen sekä silmänrajauksiin. Pigmentointi tuo meikkaukseen pitkäaikaista huolettomuutta, sillä väri pysyy ihossa pari vuotta.

– Pigmentointia käytetään myös hoidollisiin toimenpiteisiin. Esimerkiksi rintojen poiston tai suurennosten jälkeen voidaan piirtää uusi areola eli nännipiha. Pigmentoinnin avulla voidaan myös häivyttää arpia ja korjata pigmenttihäiriöitä, kuvailee EU-sertifioitu mikropigmentoija Nina Naukkarinen Kuopion Maison de Beautysta.

Pigmentoinnissa mukaillaan asiakkaan ihon luonnollisia sävyjä, ja se suunnitellaan aina yhdessä asiakkaan kanssa. Ennen toimenpidettä asiakas hyväksyy käytettävän värin sekä esipiirroksen. Naukkarinen kertoo, että he käyttävät yrityksen omia värejä, joihin löytyy kattavat turvallisuusselvitykset.

– Yleensä yksi käsittely riittää, sillä tuotteissamme on korkea väripitoisuus. Viikossa iho paranee ja väri vaalenee pysyväksi, kertoo Naukkarinen.

Mikropigmentoija Nina Naukkarinen ja parturi-kampaaja Tanja Kamutta kouluttavat kauneuden ammattilaisia.

 

Vanhan tatuoinnin tai pigmentoinnin poistaminen käy helposti. Naukkarisen mukaan Yhdysvalloissa patentoitu Rejuvi Tattoo Remover -tekniikka on laserpoistoa tehokkaampi, ja sen avulla saadaan poistetuiksi kaikki värisävyt. Kohteesta riippuen tarvitaan 1–3 poistokertaa.

– Tekniikalla voidaan poistaa vanha pigmentointi kokonaan tai korjata sen muotoa. Ennen uutta pigmenttiä pitää odottaa pari kuukautta, jotta iho paranee kokonaan, kertoo Naukkarinen.

Jotta turhia poistoja ei tarvitse tehdä, kannattaa valita tekijä huolella. Naukkarinen vinkkaa, että ammattilaisen tunnistaa muun muassa portfoliosta. Kyseessä on käsityöammatti, joten jokaisella pigmentoijalla on oma kädenjälkensä. Portfoliosta on tärkeää nähdä, että pigmentoija on kehittynyt jatkuvasti ja että esillä on taidonnäytteitä myös ihon paranemisajan jälkeen.

– Vuosien kokemus ei aina kerro tarpeeksi. Kannattaa kysyä, kuinka usein ammattilainen tekee kestopigmentointeja. Ammattilaisetkin tarvitsevat jatkuvaa harjoittelua, jotta tuntuma ihoon säilyy, Naukkarinen kertoo.

Naukkarinen kouluttaa ihmisiä kestopigmentoinnin ja mikrobladingin saloihin ympäri Suomea ja maailmaa. Lisäksi hän on luennoinut aiheesta kansainvälisissä konferensseissa sekä tuomaroinut alan kilpailuja. Maison de Beautylla on omat kouluttajat ja koulutuspaikat Kuopiossa, Joensuussa ja Helsingissä. Maison de Beauty Esthetique Academy tarjoaa erilaisia kauneusalan hoitoja, palveluita, maahantuontia sekä laaja-alaisesti koulutuksia ja omia tuotteita, jotka löytyvät yrityksen verkkokaupasta.

– Lisäksi teen muun muassa Ruotsista tuttua plasma lift -käsittelyä. Se kohottaa ihoa ilman leikkausta, ja sen vaikutus kestää helposti 3–4 vuotta. Käsittely sopii raskaisiin luomiin, leuan kohottamiseen, ryppyjen ojentamiseen ja raskausarpiin. Käsittelykohta voi olla viikon turvoksissa, joten suosittelen siihen yhteyteen lomaa, vinkkaa Naukkarinen.

Maison de Beauty palvelee myös parturi-kampaamon ja kosmetologin palveluilla. Saman katon alta saa muun muassa oman brändin hiuskoruja, geelilakkaukset, rakennekynnet sekä hiusten leikkaukset, pidennykset ja värjäykset. Myös upeat hää- ja juhlameikit ja -kampaukset onnistuvat ammattilaisen Tanja Kamutan käsissä.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Maison de Beauty Group Oy

Vuorikatu 26, Kuopio
Puh. 040 570 6783
tai 044 201 2093
maisonbeautyoy@gmail.com
www.maisonstore.fi
www.luxurypmuart.com

Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä