Takaisin sivun yläreunaan

Minun Kuopioni: Teemu Hartikainen

Teksti Oodia/Marlene Sanoukian | Kuvat Aki Mikkola

Teemu Hartikainen on kansainvälisen uran luonut jääkiekkoilija ja tuore olympiavoittaja.

Olen syntynyt Kuopiossa. Minulla on ollut Kuopioon todella hyvä suhde pienestä lähtien. Kasvoin Särkiniemen lähiössä ja astuin siellä 18-vuotiaaksi asti. Tutuiksi tulivat kaikki koulujen kentät ja muu ympäristö, samoin Jynkkä, kun menin liikuntaluokalle Jynkän ala-asteelle. Kun 15-kesäisenä sain mopon, elinpiirini kasvoi muihinkin kaupunginosiin.

Jynkkä ja Särkiniemi ovat Kuopion lähiöistä lähinnä sydäntäni ja minulle rakkaimpia. Niistä on tosi paljon muistoja hiekkarannoilta ja uimakopeilta ja joka puolelta. On kiva muistella, mitä on tullut missäkin paikassa ja tilanteessa tehtyä. Kun käyn lenkkeilemässä tai ulkoilemassa, tulee aina jokin hauska juttu mieleen.

Kuluneet 12 vuotta Kuopio on ollut minulle loma- ja kesäpaikka, kun olen päässyt kotiin maailmalta. Nykyään asumme järven rannalla Jynkässä. Kuopiossa nautin rauhallisuudesta ja siitä, että täällä on luonto koko ajan läsnä eikä ole ruuhkia minnekään. Koska asumme omakotitalossa, luonnosta saa nauttia oikeasti. Kun aukaisee oven, niin linnut laulaa. Maailmalla ei kerrostaloissa asuessa sellaista kuule. Aamutreenin jälkeen voi kävellä omaan rantaan.

 

Kuopiossa voi harrastaa kaikenlaista ja liikkua ulkona, joka paikkaan pääsee helposti. Vapaa-aikana on tullut kalasteltua Kallavedellä ja vietettyä perheen kanssa aikaa Hietasalossa.

Uutena harrastuksena minulla on padel, jota tulee pelattua Vänärillä ulkokentillä. Vänärille tulee monesti mentyä veneellä. Uinnin jälkeen jatkan sitten matkaa taas järvelle. Kesällä liikunkin enemmän veneellä kuin muilla menopeleillä. Kavereita olen nähnyt viinijuhlilla. Treenaamassa olen käynyt Puijolla, siellä on omat maastonsa siihen hommaan. On loistavaa, että siellä pääsee liikkumaan luonnossa. Kesällä treenaan Oheisharjoittelukeskuksessa, käyn salilla ja pelaan kaikennäköisiä pelejä. Eniten minua näkee maastopyöräilemässä tai lenkkeilemässä Jynkänvuorella tai padelia pelaamassa.

Savolaisuus näkyy minussa varmasti semmoisena rauhallisuutena ja leppoisuutena. Varsinkin kesäisin menen oman rauhallisen aikataulun ja kelin mukaan. Olen lupsakka ihminen enkä hirveästi stressaile asioista.

Tämän kesän vietän kotona Kuopiossa. Muutamia kalareissuja aion tehdä ympäri Suomen. Minulla ei ole vielä työsopimusta tiedossa enkä ole lyönyt mitään päiviä lukkoon siitä, että pitäisi olla hommissa jossakin, joten voin kerrankin nautiskella kiireettömästä elämästä ja irtaantua töistä ja ottaa vähän happea. En ole vielä päättänyt, missä jatkan uraani. Pystyn nyt ensimmäistä kertaa 12 vuoteen katsomaan rennommalla otteella sitä, minne lähden töihin.

Jaa artikkeli

Tekijät

Marlene Sanoukian