Takaisin sivun yläreunaan

Painotuote viimeistelee viestin

Teksti Oodia/Heta Jyrälä | Kuvat Oodia/Mirka Happonen | Kaupallinen yhteistyö

Painotalon ammattilaiset ovat melkoisia taikureita luomaan suurkuvia ja yksilöllisiä painotuotteita.

Jos jotakin yritystä voi kutsua perheyritykseksi, niin Tuovisten painotaloa. Vuonna 1978 perustettu painotalo oli Tuovisten vanhempien elämäntyö, ja nyt sitä luotsaavat sisarukset Ari-Veikko, Anu ja Aki Tuovinen. Painaminen on perheellä verissä, sillä jo isoisä Tuovisella oli aikoinaan kirjapaino.

– Kun meille soittaa tai tulee käymään, voi olla melko varma, että vastassa on Tuovinen, nauraa Anu Tuovinen Offsetpaino Tuovisesta.

Sisarukset tulevat hyvin keskenään toimeen sekä tuovat tekemiseen jokainen omaa osaamistaan ja intohimoaan. Lisäksi tukena on kymmenkunta osaavaa ammattilaista. Tuovisille on tärkeää, että koko ajan pystytään investoimaan uusimpaan teknologiaan. Sen lisäksi, että työn jälki on laadukasta, työn tekeminen pysyy mielekkäänä, kun tekijätkin saavat oppia koko ajan lisää.

– Meillä on aivan ihana työyhteisö. Tämä on kuin toinen koti ja perhe. Vanhempien ajatuksena oli alun perin pyörittää toimintaa kaksistaan, mutta jo ensimmäisenä vuonna palkattiin ensimmäinen työntekijä, kertoo Aki Tuovinen.

Sisarukset Ari-Veikko, Anu ja Aki Tuovinen luotsaavat painotaloa yhdessä.

 

Hyvä työyhteisö ja tiukka juurtuminen osaksi Kuopiota auttoivat myös pandemian iskiessä. Vaikka perheyritys on nähnyt jo 1990-luvun laman ja 2000-luvun lopun taantuman, koronavirus on ollut erilainen vastustaja. Kun messuja ja muita tapahtumia yhtäkkiä peruuntui, asiakkaat eivät tarvinneetkaan enää painotuotteita.

– Alkujärkytyksen jälkeen ote on kuitenkin pysynyt positiivisena. Meillä on yhteinen tahto mennä eteenpäin, ja työntekijät tulivat itse ehdottamaan esimerkiksi lomautuksia, kertoo Aki Tuovinen.

Tuoviset ovat myös erityisen kiitollisia asiakaspiirilleen, sillä kevät ja kuluva vuosi ovat osoittaneet, miten tärkeää hyvä asiakassuhde on. Keväällä painotuotteita vietiin paljon suoraan yrityksiin tai asiakkaan autoon, jotta asiakkaat pääsivät mahdollisimman vähillä ihmiskontakteilla.

– Yrittäjät haluavat myös tukea paikallisia toimijoita, joten olemme sitä kautta saaneet jopa uusia asiakkaita näinä vaikeina aikoina. Ei voi kuin olla kiitollinen, nöyrä ja pitää katseen tulevaisuudessa, summaa Ari-Veikko Tuovinen.

Painotalossa paperille, muoville tai vaikkapa tapetille muotoutuvat kaikki sateenkaaren värisävyt. Offsetpainosta löytyy kaksi 5-värikonetta, joissa molemmissa on väriyksiköiden lisäksi lakkayksikkö. Toinen koneista on hybridikone, joka mahdollistaa painamisen saman tien kuivuvilla väreillä. Digipainon puolella käyntikortit, esitteet ja omakustannekirjat saadaan maaliin myös pienemmillä painosmäärillä. Painotalon suosituimmat tuotteet ovat tällä hetkellä myymälämainonta ja ulkomainokset.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Offsetpaino L. Tuovinen Ky

Sammonkatu 15, 70500 Kuopio
Jaa artikkeli

Tekijät

Heta Jyrälä
Mirka Happonen