Takaisin sivun yläreunaan

Riikka Wulff – Minun Kuopioni

Teksti Oodia/Marlene Sanoukian | Kuvat Tanu Perintö

Riikka Wulff on Pentik Oy:n toimitusjohtaja, jonka juuret ovat tiiviisti Kuopiossa.

Olen syntynyt ja kasvanut Kuopiossa. Lapsuudesta ja nuoruudesta minulla muistoja ei muualta siis olekaan kuin Kuopiosta. Vartuin Julkula–Länsi-Puijo-akselilla kavereiden kanssa heilumalla ja pelasin kymmenen vuotta futista Kuopion MimmiFutiksessa. Keskustassa vietin aika monta kesää myymällä jäätelöä MimmiFutiksen ylläpitämällä jäätelökioskilla torin ja Käsityökadun välillä. Jokunen tuutti siellä siis tuli myytyä.

Parikymppisenä lähdin opiskelemaan Turun kauppakorkeakouluun, josta valmistuin kauppatieteiden maisteriksi. Kuopioon palasin sen jälkeen taas pariksi vuodeksi ja olin töissä Savon Sanomilla ensin hetken markkinointisihteerinä ja sitten verkkolehden projektipäällikkönä vuoden 2000-loppuun. Vuonna 2001 muutin Kuopiosta pois mieheni perässä takaisin Turun seudulle ja olen sen jälkeen työskennellyt Tampereella ja Helsingissä.

Riikka Wulff haaveilee muutosta Kuopioon sitten, kun lasten koulut ovat ohi.

 

Vaikka en olekaan enää asunut Kuopiossa, olen edelleen savolainen sielultani ja tunnen, että Kuopio on henkinen kotini ja että juureni ovat siellä. Meillä onkin tarkoitus muuttaa Kuopioon sitten, kun lasten koulut ovat ohi, asuntokin on jo ostettu. Luonteeltani tosin olen hyvin suorasukainen, vaikka savolaisista sanotaankin, että he ovat kieroja kuin korkkiruuvi ja että vastuu siirtyy kuulijalle.

Suvullani on Kuopiossa pitkät juuret, sillä Kuopion ensimmäisiin kauppaneuvoksiin kuuluneen, 1800-luvulla eläneen Gustaf Raninin perustama Oy Gust. Ranin on sukuni yhtiö. Kuopiossa asuvat äitini ja isäni sekä veljeni, ja minusta tuli juuri täti, joten käyn Kuopiossa usein. Vehmersalmella sijaitsevalla vapaa-ajan asunnollamme käymme säännöllisesti ympäri vuoden, vaikka nyt parina viime vuotena mökkeily onkin jäänyt työkiireiden vuoksi vähemmälle. Tänä vuonna kesälomalla kesä-heinäkuussa vietämme siellä toivottavasti useamman viikon. Kesällä on myös aina mukava poiketa Lignell & Piispasen Kauppahuoneella Siikarannassa.

Minut nimitettiin vuonna 2019 keramiikka-, lahjatavara- ja sisustusalan yritys Pentik Oy:n toimitusjohtajaksi, joten käyn Kuopiossa usein myös työni puolesta. Viime vuoden marraskuussa Pentik avasi uuden myymälän aivan torin laidalle. Matkuksen myymälä puolestaan remontoitiin tämän vuoden alkupuolella. Tuote- ja brändiuudistusta teemme koko ajan kehittääksemme Pentikistä yhä vahvemman perheyrityksen.

Savolaiset maisemat ovat minulle rakkaita, järvimaisemia on Kuopiossa ympäriinsä. Kaupungin keskusta on muuttunut erinomaisesti edukseen, ja siellä rakennetaan nykyisin ihan hämmästyttävän paljon. Kuopiossa on kaiken kaikkiaan paljon kivoja uusia viritelmiä.

Jaa artikkeli

Tekijät

Marlene Sanoukian