Takaisin sivun yläreunaan

Kaupungin ihastuttavin joululounas

Teksti Oodia | Kuvat Scandic Kuopio | Kaupallinen yhteistyö

Scandic Kuopion joululounas säväyttää monipuolisuudellaan. Perinteisten jouluherkkujen lisäksi tarjolla on laaja valikoima uudempia tuttavuuksia, kuten bataattilaatikkoa sekä hunaja-päärynäsalaattia. Uudistuneen Snellman-salin tunnelmallinen miljöö kruunaa unohtumattoman lounaselämyksen.

Hygieniaan ja turvaväleihin kiinnitetään tänä vuonna erityistä huomiota, jotta kaikkien olisi turvallista saapua nauttimaan jouluisesta lounaasta.

Kalaruokien ystävät ihastuvat joululounaan alkupalapöytään. Herkullisesta kattauksesta löytyy muun muassa rapusilakoita, graavattua siikaa, savustettua kirjolohta sekä graavattua inkivääri-seesamlohta. Myös perinteiset terriinit sekä silli- ja silakkavalikoimat ovat osana maittavaa kokonaisuutta.

Salaattipöydästä löytyy vaihtoehtoja moneen eri makuun. Rosollin ja sienisalaatin kaltaisten joulun perinneherkkujen oheen voi valita esimerkiksi jerk-maustettua kanasalaattia tai ihanan pehmeää punajuuri-aurajuustosalaattia.

Pääruoaksi on tarjolla muun muassa härän paahtopaistia, juureslaatikkoa sekä perinteistä joulukinkkua konjakkisinapin kera. Kaiken kruunaa herkkuja notkuva jälkiruokapöytä, joka ihastuttaa upealla kakkuvalikoimallaan.

Joululounas on tarjolla arkisin 10.–18.12.2020 klo 11–14 hintaan 42 euroa.

Scandic Kuopio on tänä vuonna auki läpi joulunpyhien. Mikäli haluat välttyä joulukiireiltä, kannattaa tutustua hotellin valmiiseen joulupakettiin. Paketin hintaan sisältyy majoituksen lisäksi runsas joulupuuro-aamiainen, lämmittävä jouluglögi, joulusauna ja kattava jouluaaton illallinen. Aaton illallisen voi varata myös ilman majoittumista.

Kaupallinen yhteistyö

Yhteistyökumppani

Scandic Kuopio

Satamakatu 1, 70100 Kuopio
Jaa artikkeli